Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Ensimmäinen kylämatkailu-työpaja

Ylä-Karjalan matkailukylät-hankkeen ensimmäinen työpaja järjestettiin Karhunpään kylätalolla 29.10. Illan aikana muun muassa opimme Entra Oy:n Simo ja Soila Palviaiselta kylämatkailusta ja pohdimme kylämatkailussa hyödynnettäviä tapahtumia. Tilaisuudessa sovittiin se, että tulevat työpajat ovat aina yhteiset nurmeslaisten ja valtimolaisten kesken. Vielä emme päättäneet millä nimellä tarkalleen ottaen näyttäydymme, mutta toivomuksena oli, että Nurmes-Valtimo-alue näyttäytyy yhtenäisenä alueena matkailijoille. Tilaisuuden lopuksi jaettiin työkirjat, joiden avulla voi työstää omaa ideaa eteenpäin. Tätä työkirjaa hyödynnetään läpi projektin eli vuoden 2019 loppuun saakka. 

Tutustu koulutusmateriaaleihimme näissä linkeissä:

Kylämatkailun perusteet

Matkailutuotteen suunnittelu

Nurmes-Valtimo-alueella toimijat, jotka haluavat lisätä matkailua omaan toimintaansa ovat lämpimästi tervetulleita seuraavaan tilaisuuteen, eli toiseen työpajaan, maanantaina 19.11. klo 16.30-21 Männikkölän Pirtille (Pellikanlahdentie 1, 75530 Nurmes). Ilmoittaudu tilaisuuteen viimeistään 15.11. osoitteessa https://response.questback.com/sekespikes/matkailukylat tai sähköpostitse kati.lipponen@pikes.fi.

Mistä on kyse?

Matkailu on kasvussa ja haluamme sen kohdistuvan myös kyliimme elävöittäen ja edistäen kylien hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Matkailijat haluavat kokea aitoja kokemuksia, paikallisuutta ja kyläläisten elämää. Jotta voimme vastata tähän tarpeeseen, tarvitsemme tätä ideologiaa tukevia matkailupalveluita enemmän. Vaara-Karjalan Leaderin rahoittama Ylä-Karjalan matkailukylät- hankkeen tavoitteena on avata kylien mahdollisuudet kylämatkailun aloittamiseen yhteistyössä alueen tunnettujen matkailuyritysten kanssa. Hankkeeseen voivat osallistua Nurmeksen ja Valtimon yritykset, yhdistykset ja yksityishenkilöt, jotka haluavat lisätä matkailua omaan toimintaansa ja hankkia lisätuloja sitä kautta. Hankkeen hallinnoijana ja tilaisuuden järjestäjä toimii Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus PIKES Oy ja hankkeen asiantuntijana Simo ja Soila Palviainen Entra Oy:sta.