Navigation Menu

IFrame

PIKES_kehittämistoiminta_projektit final

Digikarjalasta kajahtaa

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on edistää digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa ja käytön laajentamista pohjoiskarjalaisissa tuotannollisissa yrityksissä toimimalla sillanrakentajana erilaisten palveluntuottajien ja alan tutkimuslaitosten sekä yliopistojen välillä.

Tavoitteena on, että alueen tuotannolliset yritykset uudistavat ja kehittävät liiketoimintaratkaisujaan ja -mallejaan hyödyntäen digitaalisaation eri mahdollisuuksia sekä hyödyntävät digitalisaatiota laajasti sisäisten ja ulkoisten prosessien kehittämisessä. Mahdollistavia teknologioita ovat mm. automaatio ja robotiikka, 3D-tulostus, simulointi ja digitaaliset kaksoset, digitaaliset alustat, nettikauppa, lohkoketjut, ERP sekä tuotetiedonhallinta. Parantuneen kilpailukyvyn kautta edistetään myös yritysten kansainvälistymisvalmiuksia sekä kansainvälistymistä. Tavoitteena on myös uuden tutkimustiedon (LUT, TUT, VTT, UEF) entistä laajempi soveltaminen tuotannollisissa yrityksissä.

Hankkeen keskeiset palvelut yrityksille: Yrityksen digitalisaatiota koskevan lähtötilanteen arviointi ja yrityksen digitalisaatiosuunnitelman laatiminen. Edellä mainitut toimenpiteet luovat yritykselle edellytykset käynnistää tuottavuutta ja kilpailukykyä parantavan digitalisaatiota hyväksi käyttävän kehittämistoimenpiteen, jonka toteutukseen voidaan hakea rahoitusta esimerkiksi Pohjois – Karjalan Ely - keskuksen investointi- tai kehittämisavustusta. 

Digikarjalasta hankkeen keskeinen rahoittaja on Euroopan aluekehitysrahasto sekä Pohjois Karjalan maakuntaliitto. Hankkeen kesto on 1.1.2018 - 31.12.2019.  PIKES OY toimii hankkeen osatoteuttajana Nurmes, Valtimo alueella, budjetin ollessa 67 293 €.  Hankkeen yritysasiantuntijana toimii Aki Nevalainen p 0400 905829 sähköposti aki.nevalainen@pikes.fi

Kohtaanto 2018 - 2019

Yrittäjä, työnhakija: Haluamme parantaa yritysten osaavan työvoiman saatavuutta erityyppisiin työtilaisuuksiin. Tavoitteenamme on myös helpottaa yritysten rekrytointiprosessia ja koulutusten avulla nostaa työnhakijoiden ja rekrytoitavien työntekijöiden osaamistasoa. Sinua palvelee yritysasiantuntija Outi Meriläinen, puhelin 046 922 4271.

Tarjoamme:

  • Työntekijöiden ja työtilaisuuksien kohtaamisen edistäminen
  • Rekrytointitilaisuuksien järjestäminen kohdennetusti yhteistyössä yritysten kanssa työvoiman saamiseksi alueen ulkopuolelta Ylä-Karjalassa oleviin työpaikkoihin
  • Ulkolaisen työvoiman saatavuutta ja sopeutumista helpotetaan kannustamalla yrityksiä ulkomaalaistaustaisten työllistämiseen ja hakemalla olemassa olevia rekrytointikanavia
  • Työntekijöiden ja – hakijoiden osaamisen ja työllistymismenetelmien kehittäminen vastaamaan työelämän tarpeita
  • työnhakijoiden ja työntekijöiden osaamisen kehittäminen myös henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti
  • Alueelle sijoittuvien yritysten rekrytointien ja rekrytoitavien työntekijöiden koulutusten järjestäminen yritysten tarpeiden mukaisesti
  • Nuorten työllistymisen edistäminen nuorille suunnattuja työ- ja yrittäjyysvalmennusohjelmien avulla

 

 

 

Biotalouden teknologiapilotit -palvelut Vihreän teollisuuden alueella:

Kohderyhmä: Vihreän teollisuuden alueelle sijoittuvat uuden teknologian yritykset. Tarvitsetko asiantuntijaa tai selvitystä innovaatiosi arvioimiseen? Pitääkö uutta tuotetta tai teknologiaa vielä testata tai säätää? Tarvitsetko tutkimuksia tuotteen tai teknologian ominaisuuksista? Biotalouden teknologiapilotit Vihreän teollisuuden alueella -hankkeen tarkoituksena on auttaa alueelle sijoittuvia yrityksiä teknologian edelleen kehittämisessä, tuotteistamisessa ja toiminnan varmistamiseen liittyvissä toimenpiteissä.

Tarjoamme:

Rahoitusta pieniin kehitystoimenpiteisiin uuden teknologian innovaatioiden kehittämiseksi pilottitasolta tuotannolliselle tasolle. Esimerkkinä toimenpiteistä voi olla mm. koe-erien valmistus ja demonstraatioiden valmistelu, tuotteiden ominaisuuksien testaus, asiantuntijoiden selvitykset, tuotantoteknologiaan ja prosessiosaamisen liittyvät selvitykset, tuotteiden kaupallistaminen ja dokumentointi.

Yritysten yhteistyöverkostojen edistämistä: Esimerkkinä toimenpiteistä yhteisten rajapintojen tarkastelu, yrityksiä yhdistävien teknologioiden/infran määritteleminen, verkoston toimintatapojen mallintaminen, yritysverkoston tarvitsemine ulkopuolisten palvelujen kartoittaminen, laitetilaa mm. laboratoriopalveluiden käyttämiseen, asiantuntijapalveluita substanssiosaamiseen.

Tarjoamme apua kehityshankkeiden laatimisessa ja rahoituksen hakemisessa. Kysy lisää lisätietoja, yritysasiantuntija Pekka Horttanainen, puh. 046 921 9040.

Circwaste

Circwaste-hankkeen tavoitteena Pielisen Karjalan alueella on viedä eteenpäin uusia bio- ja kiertotalouden ratkaisuja, edistää uusien tuotteiden syntymistä sekä pilotoida uusia sovelluksia yhdessä yritysten kanssa. Kärkikohteena on Nurmeksen Vihreän teollisuuden alue, jonne on syntymässä uutta innovatiivistä biotalouden alan yritystoimintaa. Yrityksille suunnattuja toimenpiteitä ovat mm. asiantuntijapalvelut, testaukset, arvioinnit, selvitykset, laskelmat, neuvontatyö, benchmarkkaus-matkat, tilaisuudet sekä verkostoituminen. Yrityksille suunnattuja toimenpiteitä toteutetaan ostopalveluiden kautta sekä asiantuntijatyönä. Vihreän teollisuuden alueeseen liittyen tehdään tiedotusta ja haetaan teollisuusalueen konseptiin soveltuva uusia sijoittujia.

CIRCWASTE on kokonaisuudessaan seitsenvuotinen EU LIFE IP -hanke, joka edistää tehokasta materiaalivirtojen käyttöä, jätteen synnyn ehkäisyä ja resurssien hallinnan konsepteja. Tavoitteena on toteuttaa valtakunnallista jätesuunnitelmaa ja ohjata Suomea kohti kiertotaloutta. CIRCWASTE:en kuuluu 20 kumppania ja 10 osarahoittajaa, jonka koordinaattorina toimii Suomen ympäristökeskus. Hanke saa suuren osan rahoituksesta Euroopan komission LIFE-ohjelmasta. PIKES osatoteuttaa hanketta Nurmeksen ja Valtimon alueella 1.8.2017 - 30.10.2019.  Osatoteutuksen budjetti on 250 000 €. Yritysasiantuntijana hankkeessa toimii Niina Huikuri, niina.huikuri@pikes.fi, puh. 040 689 8166.

Metsäkoneenkuljettajan osaamisen profilointi ja kehittäminen, MEKUPro

Hankkeen tavoitteena on kehittää ja tuotteistaa Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimon (AmoV) puutavaralajimenetelmän puunkorjuun ammatillinen sekä kouluttajakoulutusosaaminen palvelutuotteiksi, jotka soveltuvat eri markkina-alueiden ja toimintaympäristöjen tarpeisiin ammatilliseen perus- ja ammattikuljettajien täydennyskoulutukseen. Samalla kehitetään ja tuotteistetaan kuljettajakoulutuksen koulutusympäristöjen suunnittelupalvelu. Hankkeen aikana kehitetään ja rakennetaan erillisessä EAKR-hankkeessa kuljettajakoulutukseen koulutusympäristö harjoittelukenttineen ja maastoajoharjoitteluratoineen Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimon yhteyteen sekä johtoauto maasto-opetukseen. Hankkeessa kehitettyjä ja tuotteistettuja palveluja ja koulutusympäristöjä pilotoidaan ja testataan niin ammatillisessa koulutuksessa kuin ammatissa toimivien kuljettajien koulutuksessa.

PIKES Oy:n tehtävänä hankkeessa on testata suunniteltua koulutuskonseptia organisoimalla alueen metsäkoneyrittäjille ja työntekijöille täydennyskoulutusta ja kehittää metsäkoneyritysten liiketoimintaa sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia Pohjois-Karjalan ammattiopisto Valtimon koulutusosaamisen myynnin ympärille. Lisäksi tehtävänä hankkeessa on kontaktoida alueen puunkorjuuyritykset, kartoittaa yritysten liiketoimintaosaamisen kehittämisen tarpeita ja tarjota niihin ratkaisuja.

Hankkeen hallinnoija: Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Hankkeen osatoteuttaja: PIKES Oy. Hankkeen kesto: 1.1.2017-31.12.2018. Hankkeen yritysasiantuntijana toimii 1.4.17 alkaen yritysasiantuntija Pekka Horttanainen.

Poveria biomassasta

Hankkeen tavoitteena on kehittää hajautettua uusiutuvan energian käyttöä ja tuotantoa Pohjois-Karjalan alueella edistämällä muun muassa uusien teknologioiden hyödyntämistä ja demonstrointeja maakunnan alueella. Hajautettu uusiutuvan energian tuotanto tarjoaa hyviä mahdollisuuksia parantaa maaseudun työllisyystilannetta sekä tukee suoraan vähähiilisen yhteiskunnan tavoitetta, ympäristön tilan parantamista ja kestävää luonnonvarojen käyttöä. Hankkeessa pyritään tuomaan tuorein tutkimustieto yritysten saataville, jotta osaaminen saataisiin muutettua liiketoiminnaksi, työpaikoiksi ja hyvinvoinniksi.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet:

  • Selvittää ja kehittää uusiutuvan energian liiketoimintaratkaisuja.
  • Kehittää uusiutuvaan energiaan liittyviä yhteistyö- ja innovaatioverkostoja sekä rakentaa toimintamalleja uusiutuvan energian kansainväliseen tiedonsiirtoon.
  • Koota ja välittää tehokkaasti ajankohtaisinta sekä uusinta tietoa energiayrittäjyydestä ja sen hyvistä käytänteistä/teknologioista.

Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKESissä projektin yritysasiantuntijana toimii Antti Niemi.

Hankkeen päärahoittaja on ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista. Hankkeen hallinnoijana on Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES ja osatoteuttajina Suomen Metsäkeskus, Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy KETI sekä Karelia Ammattikorkeakoulu Oy.

Katso tiedotteet Poveria biomassasta.

ProYritys Pohjois-Karjala

Maatalous- ja maaseutuyrittäjä: Maaseutuyrittäjien toimeentulo muodostuu perinteisen maatalouden ohella myös maatalouteen liittyvästä muusta yritystoiminnasta ja maaseudulle sijoittuvien pienyritysten toiminnasta. Tavoitteenamme on edistää ja aktivoida maatiloja, niin toimintaansa jatkavia ja kehittäviä, kuin myös lopettavia ja tuotantosuuntaa vaihtavia maatiloja yritystoiminnan käynnistämisessä ja kehittämisessä.

Sinua palvelee yritysasiantuntija Juho Luostarinen 1.3.2018 alkaen, puhelin 040 128 9339

Tarjoamme maaseudun yritystoiminnan kehittämiseksi:

  • toimialakohtaisia markkina- ja toteutettavuusselvityksiä, kohteena erityisesti alueellinen ja paikallinen palvelukysyntä
  • alueittaisia ja teemoittaisia yritystoiminnan aktivointi- ja infotilaisuuksia
  • yrityshankkeiden arviointiin yritysneuvontaa hankkeen puitteissa 1 pv / idea
  • maatilojen osalta neuvontaa voidaan jatkaa ja syventää Neuvo 2020 rahoituksella (uusi maatilojen nykyaikaistamis- ja kilpailukykyosio), samoin kehitysyhtiöiden asiantuntijoiden työnä
  • yrittäjistä ja yrittäjiksi aikovista koostuvien pienryhmien muodostaminen ja niiden yhteistyön ja koulutuksen organisoiminen teemoittain

 

 

Kasvua pellosta -koulutushanke

Kasvua pellosta -hankkeella lisäämme kasviyritysten johtamiseen ja kehittämiseen, markkinaehtoisuuteen sekä kestäviin ja ympäristön huomioon ottaviin tuotantomenetelmiin liittyvää osaamista. Tavoitteena on lisätä kasviyritysten kannattavuutta ja kilpailukykyä, havaita uusia tuotanto- ja markkinamahdollisuuksia sekä luoda edellytyksiä yhteistyöhön perustuvalle innovatiiviselle liiketoiminnalle, jotka vahvistavat osaltaan maakunnan maataloustuotannon rakennetta, kestävyyttä ja joustavuutta.

Hanketta toteutetaan järjestämällä kasviyrittäjille koulutusta eri teemoihin keskittyvissä pienryhmissä, joita ovat mm: karja- ja kasvitilojen yhteistyö, toimintaansa kehittävät tilat, luomutuotantoon siirtyvät tilat, tuotannon aloittavat viljelijät, siementuottajat + pakkaamot, viljan sopimustuottajat+ myllyt, avomaan puutarhakasveja ja erikoiskasveja tuottavat ja alasta kiinnostuneet viljelijät. Pellon käytön strategiset vaihtoehdot, kannattava viljely, myynnin ja markkinakelpoisen tuotannon lisääminen, uusien tai erikoiskasvien tuotanto, kannattavuus ja markkinointi ovat keskeisiä teemoja. Hankkeen kokonaisbudjetti on 383 125 euroa. Rahoitus EU ja Suomen valtio 80 %, kunnat 10 %. Yksityisrahoitus 10 %. Hallinnointi ProAgria Pohjois-Karjala ja osatoteuttajina toimivat Luonnonvarakeskus Luke ja Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES. Hankkeen kesto: 1.9.2016-31.12.2018. Hankkeen vetäjänä PIKESillä toimii kehittämispäällikkö Jukka Nevalainen, puh. 0400 250 552, jukka.nevalainen@pikes.fi.

 

Puusta Pitkälle - puun tarjonnan ja saatavuuden sekä työllisyyden lisääminen Ylä-Karjalassa

Puusta pitkälle -hankkeen päällimmäisenä, isona tavoitteena on metsäteollisuuden ja erityisesti uusien biotuoteinvestointien edellyttämien raaka-ainetarpeiden varmistaminen ja samanaikaisesti metsätalouden kannattavuuden parantaminen ympäristön tila huomioiden. Alueen metsänomistajille haluamme tarjota tietoa ja osaamista oman metsänsä täysimääräiseen hyödyntämiseen ympäristönäkökohdat huomioiden ja nykytekniikkaa hyväksikäyttäen.

Sinua palvelee yritysasiantuntija Juho Luostarinen 1.3.2018 alkaen, puhelin 040 128 9339

Metsänomistajille tarjoamme:

  • keinoja ja tietoa puunmyyntisuunnitelmien saamiseksi ostajia kiinnostavaksi
  • keskustelua ja tietoa metsien hiilitaseista ja niiden muodostumisesta
  • tietoa digitaalisten palvelujen hyödyntämismahdollisuuksista

 

 

Rakennuskivituotannon resurssitehokkuuden kehittäminen – uudet esiintymät, kiveä säästävä louhinta ja kilpailukykyinen jalostus, RARE

RARE-hankkeen tavoitteena ovat yritysten investoinnit uuteen rakennuskivituotantoon ja jalostukseen hankkeen paikantamilla esiintymillä ja samalla laajemman myyntikanavan, uusien tuotenimikkeiden ja tuotteiden avulla vahventaa liiketoimintaansa sekä kotimaan kaupassa että vientimarkkinoilla. Yritykset parantavat tuotannon kannattavuutta ja kilpailukykyä myös käyttöönottamalla hankkeessa kehiteltyjä kiveä ja energiaa säästäviä louhintamenetelmiä, muun muassa timanttivaijerisahaus ja sen talviaikaisen käytön ratkaisut, niin ikään hyödyntämällä hankkeessa testattuja jalostustekniikoita, myös sivukiven tuotevalmistuksessa. Ylimaakunnallinen projekti toimii neljän maakunnan alueella Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa ja Pohjois-Savo 31.5.2018 saakka. Lisätietoja yhteyspäällikkö Aki Nevalainen, puh. 0400 905 829, aki.nevalainen@pikes.fi.

Hankkeen toteuttaa geologian tutkimuskeskuksen Itä-Suomen yksikkö, GTK yhteistyössä yritysten, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö, JOSEK Oy:n; Kainuun Etu Oy:n; Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKESin ja Oulunkaaren kuntayhtymän sekä muiden alan asiantuntijoiden kanssa.