Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Breadcrumb

Asset Publisher

angle-left Haemme yritysasiantuntijaa PIKESille

PIKES Oy on elinkeino- ja kehittämisyhtiö, joka toimii Nurmeksen ja Valtimon alueella. Yhtiön tehtävänä on vastata alueen yritysneuvonnasta ja kehittämishanketoiminnasta. Toimipisteemme sijaitsee Nurmeksessa.

Olemme käynnistämässä ESR-rahoitteista "Kohtaanto 2018-2019" - hanketta, jonka tavoitteena on työntekijöiden ja työtilaisuuksien kohtaamisen edistäminen, työnhakijoiden osaamisen kehittäminen ja nuorten työllistymisen edistäminen.

Haemme PIKES Oy:lle YRITYSASIANTUNTIJAA

toteuttamaan hankkeen toimenpiteitä 31.12.2019 saakka.

 

Tarjoamme laaja-alaisen, monipuolisen ja itsenäisen työnkuvan Pielisen-Karjalan näköalapaikalta.

Työhösi kuuluu mm. seuraavanlaisia osa-alueita: työntekijöiden ja työtilaisuuksien kohtaamisen edistämistä, erilaisten rekrytointitilaisuuksien järjestämistä, pääset kannustamaan yrityksiä ulkomaalaistaustaisen henkilöstön työllistämiseen sekä hakemaan sopivia rekrytointikanavia. Pääset myös työskentelemään nuorten parissa nuorille suunnattujen työ- ja yrittäjyysvalmennusohjelmien avulla.

Valittavalta henkilöltä odotamme:

Kokemusta tai kiinnostusta henkilöstö- tai rekrytointitoimialalta, asiakaslähtöistä ja innovatiivista toimintatapaa, markkinointiosaamista sekä hankeosaamista. Nurmes-Valtimo alueen yritystoiminnan tuntemus katsotaan eduksi.

 

Toivomme 1-5 vuoden työkokemusta. Työ on kokoaikainen. Haku päättyy 16.2.2018.

Ota yhteyttä suoraan HR Mentor Oy, Mervi Okkonen, mervi.okkonen@hrmentor.fi.

 

HR Mentor Oy vankalla henkilöstö - ja rekrytointialan kokemuksella varustettu kuopiolainen henkilöstöpalvelualan yritys, jonka toiminnasta vastaavat yrittäjäosakkaat. Toimimme pääasiassa Itä-Suomen alueella, mutta asiakkaidemme tarpeiden mukaan myös valtakunnallisesti. Panostamme ammattitaitoiseen ja henkilökohtaiseen palveluun. Tavoitteenamme on löytää Sinulle haluamasi työpaikka.