PIKES tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

IFrame

PIKES UUTISET

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Nyt draivia myös kaupan ja metalliteollisuuden aloilla

Nyt draivia myös kaupan ja metalliteollisuuden aloilla

Haastattelimme tänäkin vuonna useita yrityksiä kartoittaaksemme yritysten liiketoiminnan nykytilaa ja näkymiä. Kohderyhmäksi muodostui 60 yritystä, jotka olimme itse luokitelleet ennakkoon kasvukykyisiksi ja –haluisiksi yrityksiksi. Reilu puolet haastatelluista yrityksistä pitää liiketoiminnan tilaa normaalina ja 40 % hyvänä. 29 yritystä uskoo tilanteen paranevan vuoden sisällä. Eri toimialat jakavat saman luottamuksen myönteiseen kehitykseen. Mielenkiintoinen ja yllättäväkin havainto kuitenkin oli, että vahvinta luottamus hyvään tulevaan kehitykseen oli paitsi elintarviketeollisuudessa, myös metalliteollisuudessa ja kaupan alalla. Esimerkiksi viime vuonna yhdenkään haastattelemamme metalliteollisuuden yrityksen mielestä liiketoiminnan tilanne ei ollut hyvä, mutta nyt viisi yritystä kahdeksasta näki niin.

Noin kolmasosa yrityksistä aikoo palkata lisää työntekijöitä, määrällisesti kyse on noin 40 työntekijästä. Toimialoista puunkorjuussa oli eniten rekrytointiaikeita.

Suunnitellut investoinnit ovat euromääräisesti maltillisia, noin 2,3 milj. euroa ja toimialoista eniten ovat investoimassa elintarviketeollisuus, matkailu ja puunkorjuu. Investointikohteet eroavat edellisistä kartoituksista huomattavasti, jos aiemmin investointiin tuotantomenetelmiin ja uusiin tuotteisiin tai palveluihin, nyt kohteena ovat koneet ja laitteet ja toimitilat.

Suurin kasvun este kova kilpailu toimialalla – sote-toimialalla poikkeuksellinen tilanne

Talouden kasvun myötä muutosta on tapahtunut siinä, mikä nähdään kasvun esteenä. Ykkösesteeksi nousi kova kilpailu toimialalla, kolmoseksi rajalliset resurssit, joissa erityisesti henkilöstöön tai pikemminkin sen saatavuuteen liittyvät asiat. Kakkosena olivat muut syyt, joiden joukossa oli erityisesti palvelualan yrityksiin vaikuttavia tekijöitä, kuten paikkakunnan rajallinen asukasmäärää tai vähenevä väestö.

Muissa syissä nousi vahvasti esiin myös paikallisten sote-yritysten tilanne: monella yrityksellä olisi halua kasvaa, mutta omat mahdollisuudet toimintavolyymin ja asiakasmäärän kasvattamiseen ovat rajalliset, koska Siun Sote pystyy käytännössä vaikuttamaan asiakasvirtaan. Sote-toimialan kilpailutusten ehdot koettiin myös erittäin tiukoiksi pienille yrityksille. Muutos sote-alalla on ollut maakunnassa nopea ja välttämätön. Mutta voisiko Pohjois-Karjalan sote-malli tulla tunnetuksi paitsi kustannustehokkuudestaan myös sen hankintaosaamisesta ja innovatiivisista hankintamenettelyistä, joiden avulla voitaisiin mahdollistaa myös pienten yritysten menestyminen tasavertaisesti isojen toimijoiden kanssa?

Teollisessa yrityksessä keskimäärin 11 työpaikkaa

Teollisuustyöpaikat kasvoivat Nurmeksessa 21 kappaleella edelliseen vuoteen nähden, sen sijaan Valtimolla laskua oli 5 työpaikan verran. Teollisuustyöpaikkoja oli Nurmeksessa ja Valtimolla yhteensä 564 kappaletta vuoden 2017 lopussa. Yritystasolla muutokset olivat pääsääntöisesti pieniä, 1-2 plussaa tai miinusta. Yksi yritys kuitenkin lähes tuplasi henkilöstömääränsä Nurmeksessa. Teollisuustyöpaikkojen määrä kasvoi, vaikka teollisia työantajayrityksiä on alueella 4 kappaletta edellistä vuotta vähemmän, yhteensä 50. Keskimäärin yhdessä teollisuusyrityksessä on noin 11 työpaikkaa eli puhutaan pienistä yrityksistä työntekijämäärän perusteella. Uusia yrityksiä, myös tuotannollisia, toivoisi syntyvän alueelle aiempaa enemmän.

 

Lisätietoja:

Minna Heikkinen

toimitusjohtaja

puh. 050 599 4326

minna.heikkinen@pikes.fi