Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left PIKESin yrityskehittämistoimenpiteet 2018

PIKES Oy:n kehittämistoimenpiteet 1.1. - 31.12.2018 ja katsaus tuloksiin

Kehittämispalveluillamme on tärkeä rooli yrityspalveluissamme. Kehittämishankkeiden kautta tarjoamme toimialakohtaisia tai erityisosaamista vaativia kehittämispalveluja, joiden panos yrityskehittämispalveluissa on merkittävä.

Tutustu yrityskehittämispalveluihimme:

Kohtaamisista tulosta - osaajia alueen yrityksiin

Nurmes-Valtimo-alueen yritysten työvoiman saatavuutta ja työllisyyttä tukevaan Kohtaanto 2018-2019 -hankkeeseen on kuluvana vuonna osallistunut jo 42 yritystä ja 44 työhakija-asiakasta. Yrityksiä on palveltu avoimen työpaikan ilmoitteluun liittyvissä tarpeissa, esim. työpaikkailmoituksen laatimisessa ja levittämisessä eri kanavissa. Useille yrityksille on myös haettu työntekijää hiljaisessa haussa hankkeen verkostojen kautta tai työnhakija-asiakkaista. Palkkatukea on myös hyödynnetty uuden työntekijän palkkaamiseen ja hakemuksia täytetty tarvittaessa yhdessä. Erilaisten työttömyysetuudella tapahtuvien perehdytysjaksojen avulla on myös saatu kevennettyä yrityksen riskiä uuden työntekijän palkkaamiseen. Tällä yhteistyöllä yritysten ja työnhakijoiden kanssa onkin saavutettu hyviä tuloksia eli Nurmes-Valtimo-alueen yrityksiin on palkattu jo yhteensä n. 50:ntä uutta työntekijää, määräaikaisesti tai toistaiseksi. Työvoima-asioissa palvelee yritysasiantuntija Outi Meriläinen.

Vihreän teollisuuden alueelle sijoittumista suunnittelevien yritysten palvelut

Circwaste – Kohti kiertotaloutta -hankkeen tavoitteena on edistää bio- ja kiertotalouden yritysratkaisujen (esim. uudet tuotteet tai toimintatavat) käyttöönottoa auttamalla yrityksiä pilotoimaan niitä käytännössä. Yrityksille suunnattuja tukitoimenpiteitä ovat mm. erilaiset testaukset, selvitykset, laskelmat, neuvonta, opintomatkat ja tilaisuudet. Lisäksi tuodaan esille vihreän teollisuuden alueen kiertotalousmahdollisuuksia ja haetaan teollisuusalueen konseptiin soveltuvia uusia sijoittujia.

Hankkeessa on autettu kahta yritystä liiketoimintasuunnitelmien ja rahoituslaskelmien hiomisessa sekä rahoittajatilaisuuksien esitysten tekemisessä. Hanke on julkaissut kaksi selvitysraporttia, jotka liittyvät puumateriaalin hiiltämisen tekniseen toteutukseen ja tanniinin uuttamisen menetelmävalintoihin. Neljälle yritykselle on tehty liiketoiminnan kehittämistä tukevia selvityksiä. Loppuvuodesta olemme valmistelleet yhdessä Digikarjalasta kajahtaa -hankkeen kanssa metalliyritysten kiertotalouteen ja digitaalisuuteen liittyvää käytännön kokeilua.

Uusien yritysten sijoittumista vihreän teollisuuden alueelle on edistetty esittelemällä aluetta Pulpaper, Package, Wood & Bioenergy Expossa Helsingissä sekä teollisuusyrityksille suunnatulla e-kirjekampanjalla. Myös Vihreän teollisuuden alueen esittelymateriaaleja on uudistettu ottamalla uusia kuvia ja tekemällä kaksi uutta videota yhteistyössä yritysten kanssa. Markkinointikanavina olemme käyttäneet kauppalehti.fi studioartikkelia sekä Linkediniä. Kiertotalouden kehittämisessä ja vihreän teollisuuden alueelle sijoittumisessa yrityksiä palvelee yritysasiantuntija Heidi Tanskanen.

Uusia tuotteita alueen matkailuyrityksille

Kylämatkailuhankkeessa on päätavoitteena aitojen, paikallisten tuotteiden kehittäminen kylätoimijoiden ja matkailuyrittäjien yhteistyönä. Meillä on ollut yhteensä 10 tilaisuutta, joissa on ollut 76 osallistujaa. Tilaisuuksissa on tällä hetkellä mietitty pitemmälle ainakin viittä eri matkailutuotetta, jotka liittyvät kylätoimijoiden osaamiseen, toimitiloihin ja kylämiljööseen. Uudet yritysverkostot matkailun viitoittajana – kehittämishankkeessa työstämme toimintamallia matkailun uudistamiseen. Yhteistä toimintamallia Nurmes-Valtimo-alueen matkailun kehittämiseen on ollut rakentamassa yhteensä 17 matkailuyrittäjää ja matkailuyrityksessä toimivaa henkilöä kahdessa eri tilaisuudessa. Matkailukoordinaattori Kati Lipponen luotsaa kehittämishankkeita.

Digikarjalasta kajahtaa palvelut -kehittämispalvelut

4 metallialan yritystä osallistui EuroBlech Hannover 2019 -messuille ja 2 metallialan yritystä Alihankinta-messuille Tampereelle.  Valmistelemme yhdessä Circwaste-hankkeen kanssa metalliyritysten kiertotalouteen ja digitaalisuuteen liittyvää käytännön kokeilua. Hanketta luotsaa yhteyspäällikkö Aki Nevalainen.

Puunkorjuutoimialan kehittämispalvelut

Tavoitteenamme on puunkorjuutoimialan yritysten liiketoimintaosaamisen kehittäminen erilaisilla koulutuksilla ja uusien liiketoimintamittareiden suunnittelu tuottavuuden analysointiin. Esimiesvalmennuksiin on osallistunut henkilöitä viidestä eri yrityksestä yhteensä 11 henkilöä. Palvelujen tuotteistamiskoulutukseen osallistui 6 henkilöä. Mittareita ja uusia toimintamalleja on kehitetty yhdessä viiden yrityksen kanssa. Riverian Valtimon yksikön kanssa tuotteistamme koulutusvientitoimintamallia, Projektin aikana on edistetty kahta pilottia toinen Brasiliaan ja toinen Venäjälle. Palvelujen tuotteistamiskoulutuksen Kahdelle yritykselle on saatu Innovaatioseteli ja kahdelle Innovatiiviset kokeilut –avustus sekä yhdelle yritykselle uuden yrityksen perustamistuki. Jatkokehitystä varten on haettu ja saatu rahoitus yritysryhmähankkeelle tuotteiden edelleen kehittämiseksi ja tuotteistamiseksi. Kehittämistoimenpiteistä vastaa yritysasiantuntija Pekka Horttanainen.

Kehittämispalvelumme metsätalous- ja maatalousyrittäjille:

Puusta pitkälle, miten metsätilojen kannattavuutta voidaan parantaa?

Puusta Pitkälle -hankkeella on pidetty 7 tilaisuutta vuoden 2018 aikana. Osallistujia tilaisuuksiin on ollut yhteensä 332. Tilaisuudet jakaantuvat eri toimenpiteiden mukaisesti: Metsätalouden digitaalisten palvelujen hyödyntäminen neljä kappaletta, Metsäpalveluyrittäjyyden edistäminen yksi kappale ja Puun tarjonnan, saatavuuden ja ostohalukkuuden parantaminen kaksi kappaletta. Hankkeelle on tulossa vielä yksi tilaisuus, jossa aiheena on Wuudis Oy:n metsänomaisuudenhallintaan tehdyt sovellukset. Tilaisuudessa esitellään myös Metsäkeskuksen laatumetsä-sovellusta. Yritysasiantuntijana toimii Juho Luostarinen.

Maatilayrittäjien aktivointi uuden liiketoiminnan käynnistämiseen / ProYritys

Tavoitteenamme on monipuolistaa maaseutuyrittäjien yritystoimintaa. ProYritys-hankkeessa tehty neuvontaa 21 eri yrittäjälle. Näistä yrittäjistä 16 kappaletta on maataloustaustaisia. Yritysvierailuja on ollut yhteensä 41 kappaletta. Rahoitushakemuksia on tehty maatilataustaisille yrittäjille kolme kappaletta ja yksi muuhun yritystoimintaan liittyvälle yrittäjälle. Valmistelussa on 2 perustamistukihakemusta, 2 kokeilutukea ja 1 investointituki. Hankkeen aikana on syntynyt 2 uutta yritystä. Valmistelussa on 2 uutta yritystä. Hankkeella tehty opintomatka ja yrityksille järjestetty rahoitusinfo 8.11.2018. Yritysasiantuntijana toimii Juho Luostarinen.