PIKES tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Breadcrumb

Asset Publisher

angle-left Pääkirjoitus PIKES-uutiset 4 2020

Pääkirjoitus

Korona on värittänyt tätä vuotta. Se on tehnyt tästä vuodesta poikkeuksellisen ja varmasti mieleen painuvan. Toisaalta kriisi on tuonut vahvemmin esiin myös ympärillä olevat hyvät asiat. Tästä esimerkkinä Ylä-Karjala-paikallislehden johdolla toteutettu Ossoominen essiin -kampanja, joka otettiin hienosti vastaan. Paikallislehden, kaupungin, Nurmeksen ja Valtimon Yrittäjät ry:n ja meidän toimesta tuotiin paikallisen osaamisen lisäksi esiin myös hyvää palvelua, alueen erikois- ja verkkokauppoja ja tehtaanmyymälöitä ja parhaita uudistumisideoita.

Tänä vuonna meillä on ollut mahdollisuus palvella 366:tta asiakasta. Asiakasmäärämme kasvoi edellisen vuoteen verrattuna 88 %:ia. Kiitämme luottamuksesta palveluitamme kohtaan!

Aktiviteetteja eli erilaisia toimenpiteitä asiakascaseihin liittyen kaikkiaan 1 379 kpl, kasvua jopa 126 % edelliseen vuoteen nähden. Pelkästään tapaamisia oli 209 kappaletta, tukihakemusten laadintaan liittyviä toimenpiteitä 112 kpl.

Kaikkien vuoden 2020 aikana asiakkaille valmisteltujen rahoitushakemusten arvo on yhteensä 4,5 MEUR.

Koronahäiriötilannerahoitushakuihin valmisteltiin asiakkaille 64 hakemusta, rahoitusta saatiin alueen yrityksille yht. noin 1,8 meur.

Koronahäiriötilannerahoitusten ansiosta alueen yrityksissä on nyt käynnissä poikkeuksellisen paljon liiketoiminnan kehittämistä, joka toivottavasti näkyy vahvana elinkeinojen kehityksenä tulevina vuosina.

Tässä PIKES-uutisissa joitakin esimerkkejä myös siitä, miten olemme vieneet eteenpäin keväällä julkistettua elinkeino-ohjelmaa Uusi Nurmes kasvatetaan yhdessä. Meille on tärkeää toimia yritysten rinnalla kulkijana kasvussa ja uudistumisessa, ja tähän liittyen on toteutettu monenlaisia valmennuksia yrityksille mm. Lean-valmennusta, tarjottu mahdollisuutta osallistua HHJ-koulutukseen. Matkailussa on tehty alueen markkinointia kotimaassa ja kannustettu yrityksiä kestävän matkailun kehittämiseen osallistumalla Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmaan. Olemme olleet mukana yritysten rekrytoinneissa. Syksyn yhteisrekrytointikampanja sai paljon näkyvyyttä sekä alueella että alueen ulkopuolella.

Ensi vuodelle on tulossa taas monia mielenkiintoisia juttuja. Olemme lähteneet mukaan kumppaniksi Kainuun Kasvupolulle KasvuOpen 2021, ja näin tarjoutuu muutamalle Nurmeksen alueen yritykselle mahdollisuus hakeutua maksuttomaan kasvusparraukseen. Markkinointi käynnistyy ensi vuoden alussa, seuraathan ilmoitteluamme!

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta. Hyvää joulua ja Menestystä Uudelle Vuodelle 2021 toivottaen

Minna Heikkinen

IFrame

PIKES tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

PIKES UUTISET

Palauta asettelu