Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Breadcrumb

Asset Publisher

angle-left Puukarista puhaltaa, uusiutuminen on omissa käsissä

Puukarista puhaltaa, uusiutuminen on omissa käsissä

Majatalo Puukarin Pysäkki on tunnettu itäsuomalaisesta ja karjalaisesta lähi- ja luomuruoasta sekä rohkeasta yrittäjästään, Anni Korhosesta, joka on virtuaalimatkailun tienraivaaja ja kestävän elämäntavan puolesta puhuja. Vaikka matkailualan yrityksille koronavuosi on ollut eritoten vaikea, ei Puukarin Pysäkki jäänyt paikalleen, vaan toiminta otti valtavan harppauksen eteenpäin. ”On täytynyt joka päivä arvioida omat voimavarat, mihin ne riittävät. Saan lisää voimavaroja itselleni omasta kestävästä tekemisestä ja sen kehittämisestä. ” kertoo Anni Korhonen. Yrityksen kestävä tekeminen näkyy majatalon toiminnassa kaikkialla ja se on yrittäjälle itselleen sydämen asia ja laadun tae. Seuraavana askeleena on Sustainable Travel Finland -merkin suorittaminen, jossa yritys on polun viimeisillä askelilla.

Kehityssuunnitelmat vuoteen 2023

Majatalo Puukarin Pysäkki laati ennen korona-aikaa yrityksen kehityssuunnitelman vuoteen 2023 saakka. Kehityssuunnitelmaa mukaillen on tehty jo monia toimenpiteitä. ”Koko ajan mennään eteenpäin, vaikka välttämättä kehitys ei näkyisi ulospäin. Itse kasvaa, jos ei muuta,” Anni toteaa. Kehityssuunnitelmaan kuuluu osaltaan myös investointisuunnitelma, jonka ensimmäinen askel on valmis; ravintolan keittiön uusiminen. Kehityssuunnitelman yksi iso osa on myynnin ja markkinoinnin kehittäminen, joka edesauttoi työntekijän palkkaamista näihin tehtäviin. Vuodessa Puukarin Pysäkin kotisivut on uudistettu ja uusi verkkokauppasivu rakennettu. Lisäksi medianäkyvyys on kasvanut ja somekanavat aktivoituneet. Kehittymistä on tapahtunut muun muassa analysoimalla markkinointia ja tekemällä brändin mukaista työtä johdonmukaisesti.

Leivontakurssit verkkokurssina

Koronatilanteen alkaessa Puukarin Pysäkillä kasvoi paine uusiutua, joten yritys keksi uusia tapoja tavoittaa asiakkaita. Puukarin Pysäkki käynnisti projektin, jossa leivontakurssit vietiin verkkokurssi -muotoon. Verkkokurssit suunniteltiin ja kuvattiin yhteistyössä kuvaaja Matti Koukkarin ja Hellasta Itään Taru Korhosen kanssa. Verkkokurssit ovat olleet suunnan näyttäjiä matkailun digitalisoimisessa. ”Verkkokurssien avulla olemme saaneet taltioitua kulttuuria, mutta jos halutaan matkailullisia lisäpalveluita ja elämyksellisyyttä, pitäisi tuotteiden olla interaktiivisempia. Digitalisaation myötä pitäisi miettiä, että millä tasolla laitetaan matkailupalveluita verkkoon,” pohtii majatalon yrittäjä.

Puukarin Pysäkin yrittäjä Anni Korhonen on ollut mukana valtakunnallisessa ruokamatkailun kehittämisessä, mm. Katse tulevaisuuteen -seminaarissa. Lisäksi majatalon ympärille suunniteltiin ja tehtiin kuuden kilometrin mittainen hiihtolenkki, joka mahdollisti myös koiravaljakolla ajamisen ja uusien tuotteiden tuotteistamisen.

Jokainen meistä vaikuttaa alueen palveluverkostoon

Anni kannustaa olemaan rohkeasti pienyrittäjä ja toivoo pienuuden ihannoinnin tulevan takaisin yrityskulttuuriin. ”Meidän jokaisen käsissä on se, millainen palveluverkosto on ympärillämme. Yrittäjiltä vaaditaan paikallisuutta, paikallisten työntekijöiden käyttöä, paikalliskulttuurien ja palveluiden tukemista. Kuluttajat voisivat tehdä saman, jos kulutetaan, niin tehdään se paikallisesti,” Anni kannustaa. Yrittäjä jatkaa sanomalla, että paikkariippumattomassa globaalissa maailmassa on samankaltaiset pelinappulat kaikille, mutta eritoten Suomessa asuville on annettu onnistumisen avaimet käteen. Suomessa turvallisuus, infrastruktuuri ja kulttuuri ovat erilaisia kuin muualla.

Yritys on saanut vuoden aikana muun muassa ELY:n kehittämisavustusta, josta yrittäjä iloitsee saaneensa suurimman osan ennakkona. Lisäksi yritys on saanut muun muassa kustannustukea. ”Kannattaa hakea vähäisiäkin summia, ne voivat olla juuri sillä hetkellä elintärkeitä. Yhteiskunta tukee yritysten selviämistä. ” Yrittäjä kannustaa kaikkia muita yrittäjä pyytämään apua pahimmankin epätoivon lomassa. ”Ei ole mitään solmua, mitä ei voi avata,” toteaa Anni. PIKESiläiset ovat auttaneet avustuksien ja rahoitushakemusten teossa sekä talousasioissa, lisäksi matkailun koordinointi auttaa matkailualan yrityksiä. Suosittelen PIKESin palveluja.

Päällimmäisenä yrittäjällä on jäänyt mieleen kiitollisuus onnistuneesta viime kesästä ja hiihtokaudesta. ”Kun pääsi vieraiden kanssa tekemään taas töitä, muisti minkä takia kehitystyötä tehdään; että vieraat saa kokea tämän kaiken,” yrittäjä kertoo. Nyt yritys keskittyy kehittämään enemmän sisältöä kuin seiniä. Lopuksi Anni toteaa, että Valtimon Puukarissa on hyvä olla ja yrittää, on turvallista ja elämän laatu kohdillaan.

 

Anni haastatteli ja jutun kirjoitti matkailukoordinaattori Kati Lipponen

Navigation Menu

Palauta asettelu