PIKES tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Investoimalla Grand Prix -tasolle

 

Investoimalla Grand Prix -tasolle

Kaksi vuotta sitten perustettu Kelokoski Horses Oy on saanut valmiiksi mittavan investoinnin. Yritystoiminnan aloittamisen yhteydessä oli vahva tahto rakentaa nykyaikaiset tilat niin hevosille kuin ratsastustoiminnalle. Ajatusta lähdettiin viemään eteenpäin, ja nyt alueelle on rakentanut ratsastusmaneesi ja kunnostettu hevostalli.

Investointia aloittaessa tilalla oli käytössä vanhat karsinat ja tallin vieressä sijainnut ratsastuskenttä. Yrittäjät kuitenkin pohtivat, miten toiminta saataisiin ympärivuotiseksi. Suomen keliolosuhteet huomioon ottaen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi maneesin rakentaminen. Maneesia ei pystytty rakentamaan täysin omalla rahalla, joten avustusta päätettiin lähteä hakemaan Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta.

Rakennusprojektin alkuun saaminen hankehakemuksesta vei yllättävän paljon aikaa. Hakemusta valmisteltiin jo vuonna 2017 ja se sai rahoituksen vuonna 2018. Rakentamaan päästiin toden teolla vuoden 2019 aikana ja vuodelle 2020 jäi vielä viimeisteltävää.

”Koko rakennusprojekti hankehakemuksesta loppusilaukseen saakka oli monivaiheinen ja vaati lukemattoman määrän eri alojen ammattilaisia, kokonaisuuden hallintaa, aikatauluttamista ja yksityiskohtien hiomista. Koko matkan ajan on kuitenkin pidetty sinnikkäästi kiinni alun perin asetetusta tavoitteesta; nykyaikaiset, toimivat tallitilat, joissa on huomioitu niin hevosen kuin ihmisenkin hyvinvointi sekä niin sanottu täyspitkä maneesi, jonka 20x60 m ratsastusala palvelee erityisen hyvin kilparatsastajia, mutta sopii moneen muuhunkin toimintaan”, kertoo toimitusjohtaja Laura Polso rakennusprojektin vaiheista.

Tällä hetkellä rakennusprojekti alkaa olla jo loppusuoralla ja maneesi on saatu käyttöön. Maneesilla on järjestetty erilaisia koulutuksia. Kelokoski Horses Oy:n tiloissa on päässyt jo Grand Prix -tason kouluratsastusvalmennukseen.

"Maneesia on käytetty päivittäisen ratsastustuntitoiminnan lisäksi monenlaisissa eri tapahtumissa. Olemme järjestäneet mm. ratsastuskilpailuja sekä valmennustapahtumia, joihin on saapunut kouluttajia niin Suomesta kuin muualta Euroopasta. Lisäksi kuluvalle vuodelle on jo suunnitteilla mm. valtakunnallista hevosnäyttelytoimintaa. On ollut ilo huomata, että toiminta on herättänyt kiinnostusta. Kiitosta on saanut niin itse halli kuin sen tärkein ominaisuus eli ratsastuspohja. Se vaati useita ammattilaisia, tarkkaan harkitut materiaalit ja monta valvottua yötä, mutta lopputulokseen olemme tyytyväisiä.”, Laura mainitsee.

Investointi on tuonut apua myös päivittäisiin toimiin. Hevosten karsinat on kunnostettu ja samalla hevosille on muun muassa automatisoitua vesi. Muita parannuksia ovat lisäksi tarvikevarastot ja hevossolarium, jolla voidaan parantaa hevosen suorituskykyä ja kuntoa. Hevosta voidaan ”lämmittää” solariumissa ennen harjoittelua rentouttaa hevosen lihaksia. Toisaalta myös hevosen palautumista voidaan nopeuttaa solariumilla kovan rasituksen jälkeen.

Tulevaisuudessa naiset ovat pohtineet tilojen käytön lisäämistä myös ratsastustoiminnan ulkopuolelle. Maneesin yhteyteen on valmistumassa nykyaikaiset kokoustilat, joiden vuokrausta ulkopuolisille on harkittu. Laura ideoi jo kuvaa tulevia toimenpiteitä: ”Tilat on tietysti rakennettu lähtökohtaisesti hevosten ympärillä tapahtuvaan toimintaan, mutta käyttöä ei ole tarkoitus rajata millään muotoa, vaan puitteita voidaan hyödyntää kaikkeen mihin ne sopivat. Maneesi on yhtenäinen, pinta-alaltaan suuri tila, jossa on noin 100 hengen penkkikatsomo. Kokoustilaa riittää useammalle kymmenelle hengelle. Haluamme itse järjestää toimintaa monipuolisesti takertumatta mihinkään tiettyyn hevosurheilun lajiin ja ohessa tarjota tilojen tuomat mahdollisuudet myös muiden tahojen ulottuville.”

 

Yritysasiantuntija Juho Luostarinen, PIKES Oy

 

IFrame

PIKES UUTISET