Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Bomban matkailualueen tunnettuus kasvaa

Bomban matkailualueen tunnettuus kasvaa

Matkailualueen yhteinen markkinointibrändi ja -sivusto julkaistiin vuosi sitten 28.2.2020 yhdessä alueen matkailuyrittäjien kanssa. Yhteisen ilmeen ja nimen avulla yhteismarkkinointi on ollut selkeämpää ja tehokkaampaa sekä tulosten mittaaminen helpompaa. Vuoden aikana somekampanjoita toteutettiin yhdeksän kappaletta ja sen lisäksi markkinointiyhteistyökumppanimme Fabrik toteutti kampanjoita läpi vuoden. Facebookin kautta tavoitettiin ainakin 153 440 henkilöä. Facebook-kampanjat ovat tuoneet lisää seuraajia PIKESin ylläpitämälle Lakeland Bomba-sivulle, jolloin julkaisut tavoittavat enemmän henkilöitä ja voimme tuoda paremmin alueen palvelutarjontaa esille.

Bomba.fi-sivuilla oli sivun julkaisun jälkeen vuonna 2020 yli 50 000 kävijää, mikä on hyvä määrä vasta perustetulle sivulle. Sivuston suosituimmat sivut ovat kertoneet Bomban karjalaiskylästä, alueen majoituksesta, tapahtumista, saunoista ja tekemisestä alueella. Onnistumiseen vaikutti kotimaan matkailun huippuvuosi sekä aktiivinen ja monikanavainen markkinointi. Jatkuvan GoogleAds-mainonnan avulla Bomba.fi-sivulle saadaan säännöllistä kävijävirtaa.

Paras näkyvyys alueelle on tullut bloggareiden myötä. Vastoittain alueella vieraillut Muita Ihania -bloggari toi kymmeniä uusia seuraajia Lakeland Bomba -Instagram tilille. Edellisvuonna alueella vieraili myös Meriharakka-bloggari ja Maailman äärellä-bloggari. Blogiyhteistyötä jatketaan myös tänä vuonna.

Bomba.fi vahvasti esillä eri kanavissa

Markkinoinnissa hyödynnetään myös vuonna 2021 pääsääntöisesti Facebookia, Instagramia, Youtubea, Google Adsia ja bloggareita, lisäksi kokeilemme myös radiomainontaa. Markkinoinnin ja sivuston kehittäminen on pitkäikäinen prosessi, jota jatketaan edelleen.

Yhteistyö Itä-Suomen yliopiston kanssa

Käynnistimme yhteistyön Itä-Suomen yliopiston kanssa, josta opiskelija Heidi Reponen tekee opinnäytetyön Bomban matkailijoista ja alueen imagosta. Heidi käyttää paneelitutkimusta ja tutkimustulokset ovat meidän hyödynnettävissä kesän 2021 jälkeen markkinoinnin suunnittelussa.

Kysely tulee sisältämään ainakin matkustajakäyttäytymiseen liittyviä kysymyksiä, josta selviää kuinka usein henkilö matkustaa yleensä ja onko hän käynyt Bomballa tai Kolilla. Matkailijaprofiilia Bomban ja Kolin välillä verrataan sekä mitataan tunnettuutta ja tulevaisuuden matkustusaikomuksia. Tutkimuksessa selvitetään myös miksi joku ei aikoisi matkustaa alueelle ja miksi joku aikoisi, mistä selviää koetut riskit. Koettuihin riskeihin kuuluvat mm. taloudelliset riskit, fyysiset ja psykologiset riskit.

Alustavien suunnitelmien mukaan opinnäytetyön pääkysymys on: What factors contribute to visit or not visit to Bomba? / Mitkä tekijät vaikuttavat, matkustaako Bomballe vai ei? Tutkimiseen käytetään riippuvana muuttujana vastaajien matkustusaikomusta (visit intention) ja koettujen riskien, matkustuskokemuksen/kohteen tunnettuuden vaikutusta siihen. Tutkimuksesta saamme arvokasta tietoa, miten matkailijat kokevat Bomban alueen potentiaalisena matkakohteena, miten Bomban brändiä sekä markkinointiviestintää kannattaisi kehittää. Palaamme tutkimuksen tulokseen myöhemmin.

 

Matkailuterveisin Kati Lipponen

 

Navigaatiovalikko

Palauta asettelu