Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Pääkirjoitus PIKES-uutiset nro 1, 2021

Pääkirjoitus PIKES-uutiset nro 1, 2021

Tulevaisuuden työmarkkinat Nurmeksessa

Elinkeino-ohjelmassamme asetimme tavoitteeksi selvittää, millaiset ovat Nurmeksen tulevaisuuden työmarkkinat. Tavoite saatiin toteutettua ELY-keskuksen KasvuPOK - hankkeessa viime vuonna. Siinä laadittiin tilastoanalyysi koko maakunnan työmarkkinoista 2010-luvulla ja väestö-, työvoima- ja työpaikkaennusteet toimialoittain vuoteen 2030 saakka. Tilannekuvan ja ennusteiden pohjalta laadittiin kuntakohtaiset toimintasuunnitelmat työvoiman saatavuuden turvaamiseksi eri tahojen (yritykset, oppilaitokset, kunnat, TE-palvelut, kehitysyhtiöt ym.) yhteistyöllä.

Kilpailu osaavista työntekijöistä kiristyy

 

Eri väestöskenaarioiden mukaan tarkasteltuna Nurmeksen työikäisen väestön supistuminen jatkuu 2020-luvulla etenkin ikärakenteen vuoksi. Nurmeksen trendiin perustuva työpaikka- ja työvoimakehitys vaihtelee toimialoittain.  Työpaikkojen määrä kasvaa voimakkaimmin terveys- ja sosiaalipalveluissa, ja koska työvoima samaan aikaan supistuu, työvoimapula voimistuu.  Kehityskulku toimialalla on samanlainen sekä koko maakunnassa että valtakunnallisesti.  Maakunnassa onkin yhdessä pohdittava, miten haasteeseen onnistutaan vastaamaan.  Maakunnan kehitysyhtiöt ovat käynnistämässä ensimmäisiä yhteisiä toimenpiteitä asian tiimoilta: yhdessä toimialan yritysten kanssa on käynnistymässä kampanja työnantajamielikuvan parantamiseksi.  Majoitus- ja ravitsemisalan työpaikkojen ennakoidaan kehittyvän Nurmeksessa trendiennustetta paremmin, jolloin työvoimapulaa voisi muodostua. Myös teollisuuden työpaikkakehitys arvioidaan trendiennustetta vahvemmaksi, mutta pendelöinnin muista kunnista on oletettu paikkaavan tekijätarvetta pääosin.

Työtekijöiden saanti alueen yrityksiin on monen tekijän summa

On tärkeää, että onnistumme yhdessä luomaan alueen yrityksille suotuisan toimintaympäristön kasvaa, kehittyä ja investoida Nurmeksessa. Samanaikaisesti meidän tulee yhdessä varmistaa se, että osaajia riittää kasvaville yrityksille. Tämä vaatii monia toimenpiteitä eri tasoilla: paikallista vahvaa koulutusosaamista, oppilaitoksen ja yritysten tiivistä yhteistyötä, harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkojen tarjontaa opiskelijoille, joustavia täydennyskoulutusmahdollisuuksia alan vaihtajille jne.. Pito- ja vetovoiman kasvattamista. Erinomainen avaus tähän on se, että Nurmekseen on tulossa uusi oppilasasuntola. Pehmeitä tekijöitä ei saa unohtaa. Miten saamme yhdessä luotua Nurmekseen ilmapiirin, joka saa tuntemaan alueelle muuttajat ja tänne tulevat opiskelijat itsensä tervetulleeksi? Miten pystyisimme tekemään muutosta ja arjesta entistä sujuvampaa ja helpompaa? Jos onnistuisimme tekemään tämän paremmin kuin muualla, ja luomaan tästä brändin kaupungille, se voisi olla yksi tulevaisuuden menestystekijä.

Toimitusjohtaja Minna Heikkinen

Navigaatiovalikko

Palauta asettelu