PIKES tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Rohkeat siirrot muutostilanteessa tuovat tulosta

Rohkeat siirrot muutostilanteessa tuovat tulosta

Juuri ennen koronaa vuonna 2019 ja 2020 vuoden alussa yrittäjä Pasi Lagus tiimeineen suunnitteli uusia liiketoimintamahdollisuuksia kiinteistöjen valaistuksen muuttamiseksi lediteknologialle. Korona pysäytti toiminnan käynnistämisen, koska asiakkaat eivät ottaneet vastaan valaisinasiantuntijaa, eikä uutta tekniikkaa saa markkinoille ilman maahantuoja- ja jälleenmyyjäverkoston rakentamista. Toimintaympäristö muuttui niin paljon muutamassa viikossa, että ei kannattanut jatkaa ledituotteiden kehittelyä ja myynnin avaamista, vaan täytyi tehdä nopeita muutoksia liiketoimintaan.

Samalla globaaleille ja kotimaan markkinoille kehittyi koronan myötä kumppani- ja asiakasrajapintaan nopeasti suuri kysyntä erilaisista henkilökohtaisista suojaimista ja desinfiointiaineista. Pasi Lagus ja hänen nykyinen yhtiökumppaninsa Petri Satosaari ovat pitkän linjan terveydenhoitotuotteiden myynnin ja asiantuntijapalvelujen ammattilaisia, ja kumpikin heistä ovat olleet alan myynnin johtotehtävissä useiden vuosien ajan, joten siirtymä suojavälineisiin oli looginen ja luonteva. Vahvan osaajatiimin tärkeys korostuu kansainvälisessä kaupassa. Pasilla ja Petrillä oli valmiina laaja kansainvälinen terveydenhoitoalan yhteistyökumppaniverkosto ja vahvat siteet mm. Aasian suuntaan. Vuosien työ ja kontaktit, joita oli syntynyt, on lähtenyt korona-ajan myötä muuttumaan käytännön tekemiseksi. Riskien kartoittaminen on tärkeässä roolissa kansainvälisessä kaupassa. Yhtiöillä on oma asiantuntija riskienhallintaan ja yritystietoturvallisuuteen, joka toimii apuna, kun lähdetään selvittämään kaikki liiketoiminnalliset riskikohdat. Riskin minimointiin tehdään jatkuvaa, ennakoivaa työtä ja tarvittaessa toimimme yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Yksi isoimmista muutoksista tapahtui viime toukokuussa, kun kaksi neljästä osakkaasta halusi lähteä pois Lumiostoren operatiivisesta toiminnasta. Jäljelle jäi vaihtoehto, että yritys lunastaa heidän osakkeensa ja toiminta jatkuu kahden pääosakkaan johtamana ja omistamana. ”Tilanne oli jälleen kerran veden jakajana ja piti tehdä nopeita ja mahdollisimman kauaskantoisia päätöksiä. Teimme liiketoiminnan kannalta strategisen päätöksen yhdistää eri yrityksien toimintoja ja keskittää kaikki fokus yhteen yritykseen ja brändiin, eli Lumiostoreen, jonka alla on eri myyntiosastoja. Samalla teimme ison päätöksen, että panostamme kansainväliseen suojaintarvikebisnekseen”, sanoo Pasi Lagus. Lähdimme rakentamaan verkostoa maailmanlaajuisesti ja strategiamme on yhdistää globaalit ostajat ja myyjät. ”Olemme rakentaneet jo kiitosta saaneen palvelumallin asiakkaillemme, ja sen myötä ensimmäiset kaupat ovat kalkkiviivoilla. Apuna meillä on tässä kaikessa muitakin samanlaisia yrityksiä, joiden voimavarana on globaalit yhteistyöverkostot ”. Olemme Nurmeksesta käsin toimiva yritys, jonka liiketoiminnan tavoitteet olivat hyvin vaatimattomat, mutta oikeat päätökset oikeaan aikaan ovat vieneet meidät isoihin neuvottelupöytiin globaalisti. Toki me on otettu isoja riskejä ja välillä on karahdettu kiville, mutta missään vaiheessa ei ole jääty tuleen makaamaan”, sanoo Pasi Lagus.

Meidän tämänhetkinen yrityksemme slogan on Lumiostore Finland | ’At your service – Worldwide’

Lumiostore uusin tuottein ja palvelumallein markkinoille

”Toimintaympäristön muutostilanteessa pitää olla rohkeutta tehdä nopeitakin muutoksia liiketoimintaan, jos nykyinen tuote ei vedä, täytyy keksiä uusia tuotteita tai toimialoja”, sanoo Pasi Lagus. Useiden eri välivaiheiden jälkeen syntyi suojavälineisiin erikoistunut Lumiostore Finland Oy, jonka ympärille nykyinen liiketoiminta keskittyy.

Lumiostore Finland Oy:n toiminta tulee jakautumaan syksyllä 2021 neljään eri osastoon, joista jokaiselle on asetettu erilaiset liiketoiminnalliset tavoitteet.

  • Työpaikan ensiapuvalmiuden ratkaisut (ensiapuvälineet, -koulutukset, defibrillaattorit ja suojaintarvikkeet)
  • Terveydenhuollon ratkaisut (mm. hoitohenkilökunnan suojavaatetus, nitriilikäsineet, erilaiset suojaimet sekä testit)
  • Kylmäsuojausratkaisut mm. hypotermiatuotteet
  • Kansainvälinen myynti (trading), jossa tuotteina erilaiset suojaustarvikkeet

Lumiostorella on Suomen myynnissä viisi henkilöä ja ulkomaille suuntautuvassa trading kaupassa kolme henkilöä. Yrityksellä on suorat kontaktit tuotteita valmistaviin tehtaisiin ja yritys toimii suurilta osin edustamiensa tuotteiden maahantuojana. Lumiostore lanseeraa asiakkaillensa palvelumallin, jolla yritys voi sertifioitua turvalliseksi paikaksi, jossa asioida. #asioiturvallisesti palvelukonseptia tullaan suunnittelemaan yhdessä nykyisten asiakkaiden kanssa, jonka jälkeen se tuodaan laajemmin markkinoille.

lisäksi Pasi Laguksella on useita yhtiöitä, joilla jokaisella on omat strategiat ja liiketoimintasuunnitelmat. PIKES on ollut mukana eri yritysten liiketoimintojen tulosennusteiden laadinnassa. ”On ollut mielenkiintoista tehdä yhteistyötä Pasin kanssa, nopeat liikkeet liiketoiminnan suuntaamisessa uusille urille kertovat ketteryydestä sekä vahvasta tahdosta kehittyä ja kasvattaa liiketoimintaa,” kertoo yhteyspäällikkö Aki Nevalainen.

Lumiostore Finland Oy,

Pasi Lagus tj

IFrame

PIKES tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

PIKES UUTISET

Palauta asettelu