Matkailuyritysten palvelut

Nurmeksen alueen matkailun tavoitteena on, että matkailuyritysten liikevaihto kaksinkertaistuu seuraavan viiden vuoden aikana. Tavoite asetettiin vuonna 2019 yhdessä alueen matkailuyritysten kanssa. Tule mukaan joukkoon kasvavalle matkailualueelle!

PIKESin rooli on olla alueen matkailun kehittäjä. Kehitämme tällä hetkellä aluetta kansainvälisempään suuntaan, edistämme vastuullisen matkailun, tiedolla johtamisen ja kansainvälistymisen kehittymistä. Koordinoimme yhteismarkkinointia Bomba-brändillä sekä hoidamme Bomba.fi sivuja ja sen sosiaalisen median kanavia. Ylläpidämme matkailuneuvontaa Bomban talolla, kokoamme yhteen matkailualan toimijat ja olemme heidän tukena matkailun kehittämisessä.

Tarjoamme matkailualan yrittäjälle

  • Tukea markkinointiin ja digikanaviin, vastuullisuuspolulle, yhteistyökumppaneiden etsimiseen
  • Näkyvyyttä Bomba-brändin alla somessa, kotisivuilla, uutiskirjeissä ja muissa markkinointikanavissa
  • Yritysneuvontapalveluja kaikkiin yrityselämän eri tilanteisiin
  • Tukea matkailupalveluiden ja tapahtumien ideointiin sekä niiden tuotteistamiseen
  • Ajankohtaista toimialatietoa

Kauttamme on mahdollista saada myös muita asiantuntijapalveluita käyttöön ja saada siihen tukea.

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää! Lämpimästi tervetuloa asiakkaaksi!

Matkailun tiedotteet

  • Palvelut matkailuyrityksille

    PIKESin tarjoamat palvelut matkailuyrityksille Matkailuyritys tarvitsee ympärilleen tukiverkon alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Monet painivat samojen haasteiden kanssa, joten yhteistyöllä ja tiedon vaihdolla toisten kanssa on helpompi toimia matkailukentällä. Me PIKESissä olemme matkailuyrityksiä varten. Tukea digitaaliseen markkinointiin, palvelusi esiin oikeissa digikanavissa Matkailutoimialalla on käytössä valtava määrä digikanavia, joissa ei onneksi kaikessa tarvitse olla mukana. Matkailuyrityksen tulee olla…

  • Matkailumarkkinointia monikanavaisesti

    Matkailumarkkinointia monikanavaisesti Tänä vuonna on toteutettu entistä monikanavaisempaa mainontaa, kun tapahtumiin on taas vihdoin voitu osallistua. Tapahtumissa, joissa olemme olleet esillä tänä vuonna, on käynyt yhteensä noin 20 000 kävijää. Vaikka luku voi kuulostaa pieneltä, niin henkilökohtainen kontakti on monesti se, joka jää kuluttajalle parhaiten mieleen ja samalla saamme ajankohtaista asiakaspalautetta. Kohtaamamme henkilöt muistelevat mielellään…

  • Vastuullisuuden kehittämispalvelut

    Macon tarjoaa Buustia kasvuun hankkeessa yrityksille asiantuntijapalveluita, jotka voivat sisältää yrityksen tarpeista riippuen erilaisia yritysvastuuseen liittyviä kokonaisuuksia. Vaihtoehto 1: Yrityksen hiilijalanjälkilaskelma Scope 1 & 2Vaihtoehto 2: Yrityksen hiilijalanjälkilaskelma Scope 1 & 2 ja opastus ympäristömerkkien valintaanVaihtoehto 3: Yrityksen vastuullisuussuunnitelmaVaihtoehto 4: Yrityksen vastuullisuusraporttiVaihtoehto 5: Toimitusketjun vastuullisuus Tutustu palveluihin tässä pdf:ssä. Lisätietoja palveluista yhteyspäällikkö Aki Nevalaiselta. Buustia…

Ota yhteyttä

kv-matkailun asiantuntija Siru Hirvonen

Siru Hirvonen

Matkailun asiantuntija

1.12.2023 alkaen.

050 462 1246

Whatsapp

bomba-logo

Nurmeksen matkailu Visitbomba.fi

Tule matkailuyrittäjäksi

kuvituskuva

Pikesin projektit

Uudista, kehitä,

varmista yrityksesi kilpailukyky.

Kysy yritysneuvonta­palvelujamme

Mietitkö yrityksen perustamista, laajentamista tai erilaisia kehittämishankkeita? Askarruttaako omistajanvaihdostilanne, julkiset hankinnat tai yrityksen taloudenhallinta? Ota yhteyttä yritysasiantuntijoihimme, niin pohditaan yhdessä ratkaisuja. Yritysneuvontapalvelumme ovat maksuttomia.