Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Koe pienois-Koli Kohtavaaralla- retki kesti testin

Koe pienois-Koli Kohtavaaralla -retki kesti testin

Koe pienois-Koli Kohtavaaralla -opastetulla retkellä kierretään Kohtavaaran luonto- ja historiapolku ja kuullaan vaaran asutushistoriasta, paikan kasvillisuudesta ja eläimistä. Opastetulla kierroksella noustaan Toivontornille, jolta avautuu kolimainen maisema Pohjois-Pieliselle. Patikoinnin päätteeksi nautitaan Haikolan talossa keittolounas jälkiruokineen.

Opastettua retkeä on testattu tutulla ryhmällä. Tällä kertaa tuotetta haluttiin testata oikealla asiakasryhmällä, jotta saadaan selvitettyä tuotteen toimivuus ja kehittämiskohdat aitoja asiakaskokemuksia hyödyntämällä. Testiryhmäksi saatiin yhdeksän henkilöä Valtimon Martat ry:stä. Martat kuuluvat tuotteen kohderyhmään ollen pienryhmä, joka on kiinnostunut historiasta ja luonnosta.

Asiakaspalautteet olivat erittäin hyviä

Osa ryhmästä kertoi, ettei ollut kuullut aiemmin paikasta tai käynyt siellä, joten ennakko-odotuksia ei ryhmällä juurikaan ollut. Ryhmä antoi opastetun kierroksen ja lounaan päätteeksi palautetta anonyymisti palveluntuottajalle. Palautteet ohjelmasta, toteutuksesta, sisällöstä, tarjoilusta ja sujuvuudesta olivat erittäin hyvät. Moitteita ei tullut juuri lainkaan. Asiakkaat kokivat, että parasta tuotteessa oli luonto, ympäristö ja sen historia. Myös ryhmäkoko ja tuotteen hinta olivat sopivia ryhmälle.

Kukaan asiakasryhmästä ei ollut tiennyt, että opastettuja kierroksia Kohtavaaran luonto- ja historiapolulle on saatavilla. Myös asiakkailta tuli kehittämisideoissa esille se, että opastettua kierrosta pitää markkinoida enemmän. Tällainen helmi täytyy saada useampien tietoon!

”Juttelin testiryhmän asiakkaiden kanssa kahden kesken. Kysyin heiltä, millainen kokemus opastettu retki oli ja mitä erityisen kiinnostavaa siinä oli. ” kertoo matkailukoordinaattori Kati Lipponen. Alla lainauksia asiakkaiden haastatteluista:

” Talonväki oli vieraanvaraista, joten tunnelma oli leppoisa ja lämmin.”

” Erityisen kiinnostavaa retkessä oli paikan historia. Vanha Sarkkilan tilan rauniot ja lammaspaimenkuoppa jäivät kunnolla mieleen.”

” Hienoa, että kotiseudulta löytyy tällainen paikka.”

” Metsän tuoksu oli aivan ihana!”

PIKES:n Ylä-Karjalan matkailukylät-hankkeessa on ollut mukana alusta saakka Nurmeksen evankelisen opiston ystävät ry, joka ylläpitää Haikolan taloa, Kohtavaaran luonto- ja historiapolkua ja Toivontornia Nurmeksessa. He ovat suunnitelleet kolmen tunnin mittaisen Koe pienois-Koli Kohtavaaralla- opastetun retken pienryhmille, joka on myynnissä muun muassa Äksyillä Ämmillä.

Mitä matkailussa tapahtuu?

MATKAILIJAT MAAILMALTA HANKE KÄYNNISTYI: Elokuussa käynnistimme Matkailijat maailmalta- hankkeen ja tämä toimintaympäristön kehittämishanke kestää vuoden 2021 loppuun saakka. Matkailuyritysten liikevaihdon kaksinkertaistamiseksi hankkeen tavoitteena on digitaalisen kilpailukyvyn vahvistaminen erityisesti kansainvälisillä matkailumarkkinoilla, kysyntälähtöisten matkailutuotteiden tuotekehityskansainvälisille markkinoille ja toimintaympäristön kehittäminen vastaamaan tulevaa markkinatilannetta. Ensimmäisenä toimenpiteenä oli sataman kehittämiskyselyn toteuttaminen ja toinen toimenpide on juuri käynnistynyt: Teemme Nurmes-Valtimo alueelle matkailubrändin yhteismarkkinoinnin tehostamiseksi.

KEHITTÄMISKYSELY: PIKES ja Nurmeksen kaupunki teki sataman kehittämiskyselyn, jonka tulokset voit lukea TÄSTÄ.

YHTEISMARKKINOINTI: Kuvasimme kesällä Rookien ja matkailuyrittäjien kanssa kesäaktiviteettivideon, voit katsoa sen TÄSSÄ LINKISSÄ. Kesäaikaan markkinointiin sosiaalisessa mediassa matkailupalveluita videon avulla ja viikko-ohjelmaa Päivän vinkki videoiden avulla. Päivän vinkki videot voit katsoa myös YouTubesta: Lisäksi olimme yritysten kanssa Kuopion torilla, minkä yhteydessä teimme somemarkkinointia ja lehtimainoksen Viikko-Savoon. Ylä-Karjalan matkailukylät- hankkeen ryhmän kanssa olimme myös Nurmeksen torilla esille heinäkuun alussa.

YLÄ-KARJALAN MATKAILUKYLÄT: Minä kuvina ja väreinä-tuotteesta tehtiin ulkoinen tuotetestaus kesän alussa. Tuotetestaus oli positiivinen kokemus ja antoi lisävarmuutta tuotteen eteenpäin viemiseksi

VANHAN KAUPPALAN AVOIMET OVET: Tapahtuman järjesti Vanhan Kauppalan asukasyhdistys ja tapahtuman suunnittelussa oli mukana Nurmeksen kaupunki, Nurmeksen museo ja PIKESin matkailukoordinaattori. Haluamme myös kannustaa muita tapahtumia ottamaan yhteyttä, jos haluavat yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa PIKESin avustuksella.

 

Kuulumiset kokosi Kati Lipponen, matkailukoordinaattori, PIKES Oy

Navigaatiovalikko