Yritysneuvonta - ja kehittämisneuvonta tiedotteet ja tapahtumat Nurmes - Valtimo alueella

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left PIKES Oy:n elinkeinostrategiakatsaus 2015

Lähes miljoona euroa Pielisen Karjalan kehittämiseen

Viime vuoden lopussa valmistunutta Pielisen Karjalan elinkeinostrategiaa on aloitettu toteuttaa PIKESin toimesta aktiivisesti. Elinkeinostrategian yhtä tärkeintä tavoitetta, Vihreän teollisuuden ohjelmaa, tullaan toteuttamaan kahdella käynnistyvällä hankkeella. Pääpaino tulevina vuosina on yritysten kilpailukyvyn kehittämisessä. Pikesin hankerahoitukseen sijoittamilla euroilla saamme kokonaisuudessaan lähes miljoonan euron kehittämisresurssit Pielisen Karjalan seutukuntaan vuonna 2015. Omistajankuntien sijoittamaa rahaa tässä summassa on reilu 200.000, joten yksi sijoitettu euro vastaa 4,5 euron panosta alueen kehittämiseen.

Kaksi Pielisen Karjalan seutukunnan kannalta merkittävintä hanketta on nyt käynnistymässä: Teolliset symbioosit –hanke ja Vihreän kasvun keskus -hanke.

Teolliset symbioosit – mitä ne ovat?

Teolliset symbioosit hankkeen tavoitteena on parantaa Pielisen Karjalan alueen yritystoiminnan kannattavuutta tehostamalla alueella toimivien yritysten materiaalien ja energian käyttöä. Hankkeessa selvitetään alueen yritysten raaka-aineiden ja energiankäytön tehostamistarpeet, kartoitetaan materiaalien ja energian sivuvirrat, muodostetaan yritysverkostoja ja yhteistyömahdollisuuksia (teollisia symbiooseja) sekä haetaan yrityksille uusia liiketoimintamalleja ja innovaatioita. Li-äksi hankkeessa edistetään uusiutuvan energian hyödyntämistä alueen yrityksissä.

Vihreän kasvun keskus Pohjois-Karjalaan

Hankkeen päämääränä on vahvistaa Pohjois-Karjalan roolia kansallisena ja kansainvälisenä uu-siutuvan energian osaajana perustamalla maakuntaan Vihreän kasvun keskus. Vihreän Kasvun Keskuksen toiminnalliset painopisteet ovat uudet biojalosteet, puumateriaaliteknologia, metsäbioenergia ja metsäbiomassan hankinta. PIKESin tehtävänä on aktivoida yrityksiä Vihreän kasvun keskuksen toimenpiteisiin, järjestää bioenergiaan liittyviä yritystilaisuuksia ja seminaareja sekä tiedottaa alueen yrityksille Vihreän kasvun keskuksen toiminnasta. Hankkeen kautta olemme mukana Joensuun Tiedepuisto Oy:n valtakunnallisen INKA-ohjelman toteutuksessa.

Lisäksi tällä hetkellä vireillä on elintarvikealan, kasvuyrittäjyyden ja tuotannollisten alojen osaamiseen, kansainvälistymiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä hankkeita. Täsmähankkeita on haettu Kolin alueen virkistysreitistöjen suunnitteluun ja Pielisen Karjalan hankintastrategian tekemiseen (yritysten ja kuntien ja kaupunkien yhteistyön lisääminen).

PIKES Oy suuntaa kuntarahoitusta kahteen maakunnalliseen hankkeeseen: Karelian Geopark - geopark-hakemuksen laadinta Euroopan geopark-verkostolle ja ETKO- ennakoiva toimialatieto kasvualojen osaamistarpeeksi.

Lisätietoja:
Minna Heikkinen
toimitusjohtaja
puhelinnumero 050 599 4326
minna.heikkinen@pikes.fi

 

 

Navigaatiovalikko