Vajaat kymmenen kilometriä Valtimolta Kuhmoon päin avautuu Ylä-Valtimo-järven rannalla mittavat herukkaviljelmät. Suorat pensasrivistöt tuovat maisemaan tekemisen meininkiä. Kyseessä ovat Minna ja Jouni Pelkosen omistaman Poron Marjatilan musta- ja viherherukkapensaat.
Poron Marjatilalla on tällä hetkellä herukanviljelyssä noin 14 ha, josta tuotannon ollessa täydessä vauhdissa tulee herukkaa 30-40000 kg vuodessa. Osa alasta on tarkoitettu asiakkaiden itsepoimintaan, suurin osa alasta korjataan koneellisesti jalostettavaksi mm. mehuiksi ja glögin valmistukseen. Tila tekee tiivistä yhteistyötä nurmeslaisen Peten Marjatilan kanssa. Tilalla on myös ”vuokratyövoimaa”, kun paikallisen hunajantuottaja Aki Lipposen mehiläiset ovat pölyttämässä herukan kukintoja.
Poron Marjatilalla vietettiin keskiviikkona 14.5.2025 Eläkeliiton Valtimon yhdistyksen yhdessä Nurmeksen seurakuntien kanssa järjestämää toukosiunaus-tilaisuutta, jossa myös PIKES Oy:n kehittämispäällikkö Jukka Nevalainen oli mukana tuomassa PIKES Oy:n ja kaupungin terveiset.

Sateisen ja kylmän sään vuoksi toukosiunaus toteutettiin sisätiloissa. Minna ja Jouni Pelkonen esittelemässä ja maistattamassa viherherukkasatoaan.
Jutun kirjoitti kehittämispäällikkö Jukka Nevalainen.