Nurmeksen alueen matkailun tavoitteena on, että matkailuyritysten liikevaihto kaksinkertaistuu seuraavan viiden vuoden aikana. Tavoite asetettiin vuonna 2019 yhdessä alueen matkailuyritysten kanssa. Tule mukaan joukkoon kasvavalle matkailualueelle!
PIKESin rooli on olla alueen matkailun kehittäjä. Kehitämme tällä hetkellä aluetta kansainvälisempään suuntaan, edistämme vastuullisen matkailun, tiedolla johtamisen ja kansainvälistymisen kehittymistä. Koordinoimme yhteismarkkinointia Bomba-brändillä sekä hoidamme Bomba.fi sivuja ja sen sosiaalisen median kanavia. Ylläpidämme matkailuneuvontaa Bomban talolla, kokoamme yhteen matkailualan toimijat ja olemme heidän tukena matkailun kehittämisessä.
Tarjoamme matkailualan yrittäjälle
- Tukea markkinointiin ja digikanaviin, vastuullisuuspolulle, yhteistyökumppaneiden etsimiseen
- Näkyvyyttä Bomba-brändin alla somessa, kotisivuilla, uutiskirjeissä ja muissa markkinointikanavissa
- Yritysneuvontapalveluja kaikkiin yrityselämän eri tilanteisiin
- Tukea matkailupalveluiden ja tapahtumien ideointiin sekä niiden tuotteistamiseen
- Ajankohtaista toimialatietoa
Kauttamme on mahdollista saada myös muita asiantuntijapalveluita käyttöön ja saada siihen tukea.
Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää! Lämpimästi tervetuloa asiakkaaksi!
Pohjoinen Lakeland – matkailuyritysten kannattava kasvu ja matkailun kansainvälistäminen -hankkeen palvelut
Pohjoinen Lakeland -hankkeessa vahvistamme Pielisen Karjalan alueen matkailuelinkeinoa. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa yritysten valmiuksia kansainväliseen myyntiin ja kasvattaa siten alueen matkailukysyntää kohdemarkkinoilla Keski-Euroopassa.
Kehitämme yritysten osaamista valmennusten ja tuotteistamistyöpajojen avulla, joissa korostuvat kiertomatkatuotteet, digitaalinen myyntivalmius ja vastuullisuusteemat. Yrittäjät pääsevät myös opintomatkalle tutustumaan kansainvälisen matkailumyynnin lainalaisuuksiin.
Teemme yhteisiä markkinointiponnisteluja Bomban matkailualueen brändin alla Keski-Euroopan markkinoille. Konkreettisina markkinoinnin työkaluina toteutamme esimerkiksi matkailupalvelujen myyntikatalogi sekä digitaalisen markkinoinnin kampanjat.
Matkailuyritysten palveluja tuomme esille kansainvälisissä messu- ja myyntiworkshopeissa. Tämän lisäksi kutsumme alueelle media- ja matkanjärjestäjävieraita tutustumaan paikallisiin palveluihin. Kunta- ja maakuntarajat ylittävässä yhteistyössä pohjoista matkailualuetta profiloidaan Visit Finlandin Lakeland -suuralueella.
Matkailuyritysten kansainvälistä kasvua tukeva Pohjoinen Lakeland -hanke toteutetaan ajalla 1.11.2023 – 31.5.2026. PIKESIN hanke toteutetaan itsenäisenä kokonaisuutena ryhmähankkeessa, jonka päätoteuttaja on Lieksan Kehitys Oy. Hankkeen rahoitusinstrumentti on oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF, joka on EU:n alue- ja rakennepolitiikan rahasto. EU:n rahoituksen suuruus on 320 400€ (80%) kokonaisbudjetista. Rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto.
Tule mukaan hankkeen toimintaan. Ota yhteyttä kansainvälisen matkailun asiantuntija Hanne Nevalaiseen.
Matkailun tiedotteet
-
Matkailumarkkinointia monikanavaisesti
Matkailumarkkinointia monikanavaisesti Tänä vuonna on toteutettu entistä monikanavaisempaa mainontaa, kun tapahtumiin on taas vihdoin voitu osallistua. Tapahtumissa, joissa olemme olleet esillä tänä vuonna, on käynyt yhteensä noin 20 000 kävijää. Vaikka luku voi kuulostaa pieneltä, niin henkilökohtainen kontakti on monesti se, joka jää kuluttajalle parhaiten mieleen ja samalla saamme ajankohtaista asiakaspalautetta. Kohtaamamme henkilöt muistelevat mielellään…
-
Vastuullisuuden kehittämispalvelut
Macon tarjoaa Buustia kasvuun hankkeessa yrityksille asiantuntijapalveluita, jotka voivat sisältää yrityksen tarpeista riippuen erilaisia yritysvastuuseen liittyviä kokonaisuuksia. Vaihtoehto 1: Yrityksen hiilijalanjälkilaskelma Scope 1 & 2Vaihtoehto 2: Yrityksen hiilijalanjälkilaskelma Scope 1 & 2 ja opastus ympäristömerkkien valintaanVaihtoehto 3: Yrityksen vastuullisuussuunnitelmaVaihtoehto 4: Yrityksen vastuullisuusraporttiVaihtoehto 5: Toimitusketjun vastuullisuus Tutustu palveluihin tässä pdf:ssä. Lisätietoja palveluista yhteyspäällikkö Aki Nevalaiselta. Buustia…
Ota yhteyttä
Nurmeksen matkailu Visitbomba.fi
Tule matkailuyrittäjäksi
Pikesin projektit
Uudista, kehitä,
varmista yrityksesi kilpailukyky.
Kysy yritysneuvontapalvelujamme
Mietitkö yrityksen perustamista, laajentamista tai erilaisia kehittämishankkeita? Askarruttaako omistajanvaihdostilanne, julkiset hankinnat tai yrityksen taloudenhallinta? Ota yhteyttä yritysasiantuntijoihimme, niin pohditaan yhdessä ratkaisuja. Yritysneuvontapalvelumme ovat maksuttomia.