“Tässä on potentiaalia, suuresti!” – Mitä Juuassa ajatellaan pian avautuvasta Digituvasta?
Juuan Digituvan ja etätyötilojen avajaiset järjestetään 7.10. Juualle Digitupa on aivan uudenlainen paikka, jossa saa maksutta hyödyntää modernia teknologiaa ja oppia uutta. Vaikka toiminta ei ole vielä virallisesti alkanut, on ajatus Digituvasta herättänyt paikallisissa innostusta ja uteliaisuutta.
Mutta mitä juukalaiset todella ajattelevat tästä uudesta tulokkaasta, ja millaisia odotuksia heillä on sitä kohtaan? Muun muassa näitä kysymyksiä kysyimme kolmelta juukalaiselta – yrittäjältä, nuorelta 4H-yrittäjältä sekä matkailukeskus Puu-Juuan hotellipäälliköltä.
Sini Ryynänen, yrittäjä, Ninukka
Sini Ryynäsen leipomo, Ninukka, valmistaa gluteenittomia leivonnaisia, kuten pizzoja, leipää, juustokakkuja, piirakoita ja muffineja. Ninukka sijaitsee Digituvan tavoin Juuan Kotikalliossa, aivan Digituvan seinänaapurina. Yrittäjä on innoissaan siitä, että Digitupa avautuu, ja että se sijaitsee hänen yrityksensä kanssa samassa rakennuksessa.
”Ihan huippu juttu! Aiemmin on oltu PielisSuun Elenan kanssa tässä kahdestaan, mikä on ollut aika hurjaa. Tämä on iso ja hyvä rakennus, ja on mukava, että nyt myös Digitupa tulee tänne.”
Digitaaliset taidot Ryynänen kokee tänä päivänä pienyrittäjille erittäin tärkeiksi. Hän itse on yritystoimintansa alusta lähtien hoitanut Ninukan markkinoinnin ja muut digitaaliset tarpeet yksin. ”Ilman somea tästä yrittämisestä ei tulisi yhtään mitään, sillä on niin iso voima”, Ryynänen summasi.
Henkilökohtaisesti Ryynänen toivoo saavansa Digituvalta tulevaisuudessa lisäoppia etenkin mainonnan kohdentamiseen. Lisäksi hän on kiinnostunut ideoimaan ja tekemään muotteja 3D-tulostimella, sillä hän leipoo kaiken käsin ilman ylimääräisiä koneita. Kokonaisuudessaan Ryynänen on varsin innoissaan Digituvasta, ja näkee sillä olevan monia mahdollisuuksia.
”Tässä on potentiaalia, suuresti! Hieman ensin epäilin, mikä tämä Digitupa oikein on, mutta tämähän on oikeasti todella iso projekti.”

Anton Sutinen, hotellipäällikkö, Matkailukeskus Puu-Juuka
Matkailukeskus Puu-Juuan hotellipäällikkö, Anton Sutinen, uskoo Digituvan olevan suuri mahdollisuus matkailualalle ja itse kylähotellille. ”Minulla on todella hyvä fiilis siitä, että Digitupa avautuu Juuassa. On tullut jo muutamia uusia ideoita, mitä voidaan ryhtyä sen avulla toteuttamaan. Digituvan laitteistot ovat huikeat, ja aika näyttää, mitä kaikkea saadaan yhdessä aikaan!”
Matkailualalla Sutinen näkee tuotekehityksen olevan keskeinen osa-alue, josta yrittäjät voivat erityisesti Digituvalla hyötyä – jopa kansainvälisesti: ”esimerkiksi 3D-tulostimella voidaan kehittää persoonallinen itse suunniteltu give away -tuote. Maailmalla itse toteutettuja give away -tuotteita arvostetaan, ja niillä on paljon suurempi arvo asiakkaille”.
Hänen mukaansa on myös matkailijoiden kannalta tärkeää, että paikkakunnalla on tarjolla laadukas etätyöskentelytila. Tavallisesti matkailijoilla on käytössään vain oma kannettava tietokone, mutta Digituvalla pääsee käyttämään nopeaa nettiyhteyttä, lisänäyttöä, näppäimistöä, hiirtä sekä ergonomista sähköpöytää ja työtuolia. ”Myös aina, kun ihminen menee uuteen tilaan, tulee uutta inspiraatiota tekemiseen”, Sutinen lisäsi.
Henkilökohtaisesti Sutinen itse on eniten innoissaan Digituvan Lego Spike -robotiikkasarjoista. Legot ovat olleet jo kauan hänen harrastuksensa, ja robotiikkaa ja ohjelmointia sisältävät sarjat tuovat uusia innovointimahdollisuuksia harrastukseen.
Kokonaisuudessaan Sutinen näkee Digituvan erittäin positiivisesti Juuan kaltaisessa ympäristössä: ”Hienoa, että tällainen hanke on päästy käynnistämään, ja että EU:lla on halua tukea myös pienempiä kyliä!”

Sami Hyykky, 4H-yrittäjä, Fame
Lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva Sami Hyykky perusti Fame 4H-yrityksensä kesäkuussa 2025. Palvelunaan Fame tarjoaa sosiaalisen median markkinointiapua yrityksille. Digituvan avautumista Hyykky odottaa uteliaana ja uskoo, että myös muut nuoret ovat kiinnostuneita sen tarjoamista palveluista: ”Uudet laitteistot antavat mahdollisuuksia uusien asioiden oppimiselle, ja se varmasti herättää nuorten kiinnostusta. Esimerkiksi 3D-tulostin ja drone ovat laitteita, joita ei normaalisti ole kaikkien saatavilla”.
Digituvan laitteiden ansiosta nuoret pääsevät kokeilemaan uutta ja voivat sitä kautta innostua syvemmin teknologiasta. Siten Digitupa tukee Hyykyn mukaan myös nuorten innokkuutta ja mahdollisuuksia yrittää.
Hyykky itse on kiinnostunut erityisesti Digituvan mediatuotannon laitteista, ja hänen aikomuksenaan on ensimmäiseksi harjoitella järjestelmäkameran käyttöä. ”Digituvan avautumisesta on hyvät fiilikset. Hieno juttu, että tämmöinen mahdollisuus on pystytty järjestämään juukalaisille!”, Hyykky summasi.

Digikeskus ja etätyötilat Nurmekseen ja Juukaan -hankkeessa kehitetään Digituvat molemmille paikkakunnille. Nurmeksessa Digitupa avautui elokuussa ja Juuassa avajaiset järjestetään 7.10. Kaikki Digitupien palvelut ja koulutukset ovat maksuttomia. Hankkeen tavoitteena on tukea yritysten toimintaedellytyksiä, luoda uusia työpaikkoja ja lisätä paikallista digiosaamista. Hankkeen toteutusaika on 1/2025–12/2027.
