Yritysneuvonnassa on ollut vilkasta, vaikka yleinen taloudentilanne on ollut epävarmaa ja tulevaisuuden ennustaminen tavanomaista vaikeampaa. Olemme palvelleet yrityksiä monissa elinkaaren vaiheissa. Investointiavustuksia on valmisteltu edellisten vuosien tahtiin ja alkavien yrittäjien neuvonnassa on ollut asiakkaita edellisten vuosien tasolla. Julkisessa myynnissä olevilla yrityksillä on ollut heikko kysyntä. Väistämättä osa lopettaa toiminnan, kun jatkajaa ei löydy, ja yrittäjän palvelusvuodet ovat täynnä. Tällöin pohdintaan tulee, miten toiminta voidaan ajaa hallitusti alas. Tänä vuonna on ollut kuitenkin ennätyksellinen määrä saman aikaisia omistajanvaihdosvalmisteluja (6 kpl), joissa ostaja ehdokas on ollut yrityksen sisältä tai perhepiiristä.
Ohessa muutamia asiakascaseja, jotka ovat tällä hetkellä jo toteutuneet tai toteutumassa yrityksensä kehittämistä investointien ja kehittämistoimenpiteiden myötä.
Pielisen Retki Oy hankki uuden opasveneen Pielisellä villikalaa kalastaville asiakkaille. Yritys on tehnyt pitkäjänteistä työtä kansainvälisten kalastusmatkailijoiden saamiseksi Nurmekseen. Kokemusta on tullut matkan varrellasiitä, mitä kv-matkailijat haluavat ja mitä pitää olla. Yritys on löytänyt saksalaisen matkanjärjestäjän, jonka kautta kv -toiminta on saatu käynnisteltyä. Yritys pyörittää myös Lokinlammen kalastusalueen operatiivista toimintaa. Uusien liiketoimintojen myötä yritys joutuu karsimaan jonkin verran aiemmista toiminnoista. Ruokapalvelutoimintoja supistetaan, mutta ei kuitenkaan lopeteta. Yritys jatkaa edelleen työtä kv-matkailutoiminnan eteen osallistumalla mm. Angelwelt Berlin -vapaa-ajan kalastusmessuille Berliinissä. Kotimaiset villikala-asiakkaat tulevat kesäkuussa, heinäkuussa he ovat perheineen loman vietossa ja varsinainen sesonki alkaa elokuussa. Yritys työllistää kaksi osa-aikaista eräopasta sekä kaksi muuta kausityöntekijää. Yrittäjä kertoo matkailijoiden viipymän pidentämisen olevan kaiken kehittämisen toimenpiteiden ydintavoite.
Yläkarjalan Maalaus Oy on hankkinut omat toimitilat ja on investoimassa asbestitöiden luvituksen mukaiseen asbestitilaan. Yrityksen ydintoiminta koostuu sisä- ja ulkopuolien tasoite- ja maalaustöistä, kuiva- ja märkätilojen saneerauksista sekä yleisesti kaikenlaisista huoneistojen remontoinneista. Saneerauspuolella projektit suoritetaan aina purkamisesta valmiiseen pintaan asti, ja tulevaisuudessa myös ulkopuolista urakoitsijaa vaatineet asbestityöt voidaan suorittaa oman yrityksen toimesta. Rakenteilla olevaa asbestitilaa käytetään asbestitöissä käytettyjen välineiden pesua, huoltoa ja varastointia varten. Huoltotilan valmistuttua saa Nurmeksesta myös asbestitöiden tekemiseen paikallisen yrittäjän. Yrityksellä on ollut vilkas kesä. Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee yrittäjän lisäksi neljä työntekijää sekä yksi harjoittelija.
Nurmeksen koneistus on jatkanut toiminnan edelleen kehittämistä hankkimalla lisää toiminnassa tarpeellisia työvälineitä, kuten prässin. Investointiohjelmaan kuuluu myös toimitilan laajentaminen, joka mahdollistaa sujuvamman työskentelyn sekä tarvittaessa mahdollistaa myös henkilöstön lisäämisen. Yrityksen perus konekalla voidaan tehdä moottorin koneistukset. Yrityksen asiakkaina ovat korjaamot, maatilat, yksityishenkilöt sekä merkittävässä roolissa moottoriurheilun harrastajat. Moottoreiden lisäksi yritys tekee myös vaihdelaatikkoja kisakäyttöön.
PK-Levy Oy investoi tuottavuuteen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen hankkimalla uusia laitteita tuotantoon. Kuitulaser on investoinneista suurin, sillä nopeutetaan levynleikkausta ja vähennetään energian kulutusta merkittävästi. Laserhitsaus tuo uusia mahdollisuuksia palvella uusia ja nykyisiä asiakkaita entistä monipuolisemmin. Särmäri investointi tuo lisää kapasiteettia särmäystöihin ja mahdollistaa nopean reagoinnin esim tuotekehitysprojekteihin. Investoinnit jaksotetaan kahden vuoden aikajänteelle.
Yrittäjä, palvelemme sinua kaikissa yrityselämän käänteistä. Ota meihin yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, millaista palvelua voisimme tarjota.
Jutun kirjoitti Aki Nevalainen