Kategoriat
PIKES-uutiset

Matkailun ajankohtaiset

Matkailijamäärät ovat kasvussa Nurmeksessa. Tilastotietokannan ennakkotietojen mukaan Nurmekseen rekisteröitiin vuonna 2023 vajaat 71 000 kotimaan matkailijoiden yöpymisiä, kun vastaava lukema vuonna 2022 oli reilut 61 000. Ulkomaan matkailijoilta rekisteröitiin vuonna 2023 vajaa 6 000 yöpymistä, kun vastaavasti edellisvuonna alle 2 000.

Matkailumarkkinointi on lähtenyt käyntiin alkuvuonna mm.  kohdennetulla somemarkkinoinnilla, Matkamessuilla ja talvilomien viikko-ohjelman kasaamisella. Erilaisista tapahtumista ja talvilomaohjelmista on viestitty sosiaalisessa mediassa ja visitbomba.fi-verkkosivuilla. Kevät ja pääsiäinen tuovat tullessaan myös omat markkinointitoimenpiteet. Lisäksi tulevan kesän matkailusesonkia kurkotellen on lähdetty jo suunnittelemaan 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjaa, jonka tarkoituksena on auttaa kotimaan matkailijoita löytämään maamme helmet. Tähän Nurmes ei voisi siis paremmin soveltua. Kampanjan sivuilta ohjataan käyttäjiä myös tuleville päivitetyille alueen matkailumarkkinoinnin visitbomba.fi-sivustolle. 

Bomba-Nurmes nähdään jälleen Joensuun torilla Kesän avaus –tapahtumassa 24.-25.5.2024. Tapahtumaan osallistumisella on tarkoitus tuoda näkyväksi Nurmes-Valtimon kesän tapahtumia ja matkailupalvelutarjontaa. Tapahtumaan aiotaan ottaa tulevan kesän esitteitä ja päivitetty matkailijakartta jakoon. 

Kesälle 2024 Elämysillallisten suunnittelu alkaa maalis-huhtikuussa. Elämysillalliset aloittivat viime kesänä pilottina, jonka myyntiä hallinnoi pääasiassa Äksyt Ämmät -verkkokauppa. Elämysillallisilla luodaan unohtumattomia ruokailuelämyksiä matkailijoille ja paikallisille asukkaille. Laadukkaaseen teemalliseen ruokailukokemukseen yhdistyy jokin erityisyys, kuten menu, miljöö, sisustus tai lisäohjelma, ja jota ei muulloin voi kokea. Yksityiskohdat sovitaan yhteisessä suunnittelupalaverissa osallistujien kesken. 

Viime keväänä tehtiin Nurmekseen matkailun kasvusuunnitelma ja siihen liittyviä työryhmiä. Kasvusuunnitelman mukaisesti PIKES lähtee organisoimaan eri tahojen yhteisiä matkailun kehittämisen työryhmiä, joista ensimmäisenä polkaistaan käyntiin markkinoinnin ja tuotteistamisen työryhmä. Kehittämisryhmän tehtävänä on mm. yhteisen matkailun vuosikellon luominen, ylläpitäminen ja sen toimenpiteistä tiedottaminen, sekä tuotekehitys- ja tuotteistustoimenpiteet. Tavoitteen mukaisesti työryhmän aloittaa toimintansa tämän kevään aikana.

Sirun terveiset tammikuisilta Matkamessuilta: “Bomban matkailualue kiinnosti Matkamessuilla kävijöitä. Majoitusmahdollisuudet, käyntikohteet mm. mitä löytyy karjalaiskylästä sekä Puu-Nurmeksesta sekä luontokohteet olivat eniten kysyttyjä asioita. Myös tieto, kuinka perille pääsee julkisilla kulkuneuvoilla, oli tärkeää messukävijöille.”

kv-matkailun asiantuntija Siru Hirvonen

Siru Hirvonen

Matkailun asiantuntija

050 462 1246

Whatsapp