Kategoriat
PIKES-uutiset

Sinussa on yritystä

Sinussa on yritystä Valtimolla

Valtimon Yläkoululla oli ensimmäistä kertaa Sinussa on yritystä! -päivä, joka on ollut Nurmeksen yläkoulussa jo kymmenen kertaa. Päivän ohjelma muodostui neljästä eri rastista, jotka koululaiset kävivät läpi ryhmissä. 4H:n rastilla esiteltiin 4H-yrittämistä. Pohjois-Karjalan Osuuspankin rastilla käytiin läpi oman talouden hallintaa. Vaara Karjalan Leader ryhmän rastilla oli nuorisorahoitus Pätäkkä esillä.

Neljäntenä rastina oli yhteisten liikeideoiden ja oman elämän liikeidean arviointi, jota veti Yrittäjien puheenjohtaja Ella Kärki. Raadin muut jäsenet olivat TE-toimistosta, Riveria Nurmeksesta sekä PIKES Oy:stä. Tällä kertaa myös 8 luokkaleiset olivat mukana arvioimassa 9 luokkalaisten yritysideoita.

Kevätjuhlan kenraaliharjoituksissa palkitaan parhaimmat liikeideat sekä kasiluokkalaisten tekemät arviot yritysideoista. Tällä kertaa liikeideat oli tehty kolmessa ryhmässä. Kaikki liikeideat olivat lähteneet opiskelijoiden omista tarpeista. Oppilaat olivat miettineet, mitä Valtimolta puuttuu, ja mitä he tarvitsisivat. Liikeideoissa oli mm. paikalla toimivaa grilliä sekä mobiiliversiota sekä juna-asema ravintola- ja majoituspalveluin.  

“Tapahtuma oli mielenkiintoinen, koska on aina mukava kuulla nuorten ideoimia liikeideoita. Liikeideat, niiden perustelut sekä tarinat niiden ympärillä kuvastavat hyvin kunkin ikäpolven tarpeita ja näkemystä liiketoiminnallisista mahdollisuuksista ilman ylimääräisiä ”pidäkkeitä”, joita tahtoo tulla elämänkokemuksen myötä. Nuorten parissa työskentely on antoisaa, ja on mukava kuulla nuorten mielipiteitä eri asioista,” kommentoi Aki Nevalainen Valtimon tapahtumaa.

Kyllä nuorissa on yritystä Nurmeksessakin!

Nurmeksen Kirkkokadun koulun viimeinen koulupäivä ennen ansaittua talvilomaa vietettiin Valtimon tapaan Sinussa on yritystä- teeman merkeissä. Oppilaille oli järjestetty viisi eri työpistettä: Kisun Suu eli liikeideoiden arviointi, tietoisku Vaara-Karjalan Leaderin nuorisorahoitus Pätäkästä, 4H-yrittäjyydestä, Osuuspankin tietoisku omantalouden hallinnasta ja MTK-Pielisen ja maaseutuammattiin ry:n Maaseudun mahdollisuudet. PIKES Oy oli mukana nuorten yritysideoiden arvioinneissa Nurmes-Valtimo yrittäjäyhdistyksen, Riverian ja TE-toimiston lisäksi. Raadilla oli arvioitavana yhteensä 16 ysiluokkalaisten nuorten yhteiskuntaopin tunnilla valmistelemaa liikeideaa. Kyllä nuorissa on yritystä!

Liikeideoiden teemoissa korostuivat omasta osaamisesta ja harrastuksesta sekä arvoista kumpuavat ideat. Ideoiden joukossa oli kultakimpaleita. Yhtä ideaa suosittelimme joko suojaamaan tai pitämään pöydän alla, sen verran mahtavasta ideasta on kyse.

Toivottavasti nuoret saivat päivän mittaan postiivisen kuvan yrittäjyydestä ja sopivasti tietoa aiheesta, jotta yrittäjyys jää itämään ja puhkeaa kasvuun jossakin vaiheessa opiskelujen jälkeen.

Tapahtuman toteuttaminen jo kymmenettä kertaa kuvastaa myös järjestäjien luottamusta siihen, että tietoiskut nuorille maksavat tulevaisuudessa itsensä moninkertaisesti takaisin. Tapahtuma on myös eri toimijoiden hyvä näyte yhteistyön voimasta.

Nurmeksen Kirkkokadun koulun tapahtumassa mm. Minna Pulli TE-toimistosta, Jukka Nevalainen PIKESistä, Teuvo Tervo Riveriasta ja Ella Kärki Nurmeksen ja Valtimon Yrittäjistä.
Nurmeksen Kirkkokadun koulun tapahtumassa mm. Minna Pulli TE-toimistosta, Jukka Nevalainen PIKESistä, Teuvo Tervo Riveriasta ja Ella Kärki Nurmeksen ja Valtimon Yrittäjistä.

Aki Nevalainen

Yhteypäällikkö

puh. 0400 905829

Whatsapp

Jukka Nevalainen

Kehittämis­päällikkö

puh. 0400 250 552

Whatsapp